keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Humanitaariset perusteet

Ulkomaalaisvirasto jatkaa vanhusten käännyttämistä. Nyt uhrina on dementoitunut ja halvaantunut kosovolaisvanhus, jolla ei ole omaisia Kosovossa, mutta Suomessa on.

Latifin Suomessa asuvat sukulaiset katsovat, että Kosovossa ei ole toimivaa vanhustenhoitojärjestelmää eikä Latifilla ole Kosovossa omaisia, jotka voisivat hoitaa naista. (YLE)


Edellinen vanhuskäännytettävähän oli isoäiti, jolla myöskään ei ollut omaisia Venäjällä. Muistelisin, että ulkomaalaisvirasto on myös ainakin yrittänyt käännyttää vauvan ilman vanhempiaan.

Viraston perustelut ovat mielenkiintoisia. Yleensä heidän mukaansa Suomeen jäämiselle ei löydy "humanitaarisia perusteita". Tavallisen kadun tallaajan mielestä nimenomaan humanitaariset perusteet ovat olemassa. Samaa mieltä on myös Suomen kirkko.

Suomen luterilaisen kirkon piispat ja lukuisat kansalaiset ovat vedonneet Latifin oleskeluluvan puolesta. (YLE)

Tai kuten HS:n yleisönosasto kummastelee:

Väkivaltarikoksiin syyllistyneitä ei voida karkottaa, mutta dementoitunut vanhus voidaan?

---

Miksi joku ihminen, joka on syntynyt näitten meidän Suomemme rajojen sisäpuolelle, on tärkeä? Ja miksi ihminen, joka on syntynyt niiden ulkopuolelle, ei enää olekaan tärkeä? Eikö kyseessä molemmissa tapauksissa kuitenkin ole ihminen? Vai onko joku enemmän ihminen, kuin joku toinen?

Tosin jotkut saman yleisönosaston kirjoittajat ottavat kovan aknnan:

Meillä on samanlaisia loisia omasta takaa aivan tarpeeksi,joilla on oikeus maan kansalaisina vanhuuden hoitoon...

Niin että mummut eläinlääkärin piikille, etteivät olisi loisia, ja... mitä se humanitarisuus taas olikaan?

1 Comments:

Blogger Ana said...

No hyvä että ne massamurhaajat saa kumminkin turvallista paijausta täällä, mitä mummoista.

Rrroight.

1:47 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home