lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Erikoisen iranilaista

Iran pelaa kummallista peliä kaappaamillaan brittisotilailla. Kun uutinen ensin tuli julkisuuteen, ajattelin kumman puolen tahansa voivan olla oikeassa. Meritiet alueella ovat kapeita, britit ajoivat takaa salakuljetusalusta (jonka lähtösatamaa ja määränpäätä kukaan ei ole maininnut), ja vajaa kaksi kilometriä sinne tai tänne on mahdollinen virhe.

Nyt iranilaiset ovat kyllä lyömässä päivä päivältä enemmän laidan yli. Viimeisin tieto on, että ainoa naissotilas olisi kirjoitellut kummallisia kirjeitä:

Kirje on päivätty tiistaille kuten kaksi aiemmin julkaistua, Turneyn kirjoittamiksi väitettyä kirjettä. Siinä on kuitenkin erikoisia kieliopillisia muotoiluja ja kysymystä herättäviä kirjoitusvirheitä. (IL)

Mikäli Iranin politiikka on suunnattu länsimaille, se on poikkeuksellisen typerää. Niinpä epäilen, että viesti on kohdistettu sisäpolitiikkaan. Se selittää myös toisen omituisen seikan. Kyseinen naissotilas on ensin pantu pukemaan huivi päähänsä. Viimeisten kuvien mukaan hänelle on puettu täysi hijab (tulihan oikea termi?) vaikka miessotilaat esiintyvät edelleen univormuissaan.

Kuvittelisin, että iranilaisten halutaan televisiossa riemuitsevan brittien sotilaallisesta tappiosta, mutta ei haluta esitellä naista tasa-arvoisena ja univormussa.