keskiviikkona, kesäkuuta 28, 2006

Ericssonin erikoinen

Ericsson on kehittänyt epätavallisen erinomaisen keinon päästä eroon kaikista työntekijöistään. Ensin he erottivat kaikki nuoret, koska nämä luonnollisesti olivat myöhemmin töihin tulleita. Ruotsin laki edellyttää näin. Nyt he aikovat erottaa kaikki ikäloput eli yli 35-vuotiaat.

Toistaiseksi lähtijöitä on kuitenkin ilmoittautunut vain parisen sataa. Syyksi epäillään sitä, etteivät kolmevitoset ole haltioissaan joutuessaaan ikäloppujen listalle. (YLE)

Mistähän Ericsson aikoo saada uusia työntekijöitä (jos se nyt oikeasti niitä haluaa)? Näin radikaali irtisanomispolitiikkaa saattaa työhön pyrkijöitä vähän säikytellä.

Ehkä seuraava vaihe on koko tuotannon siirtäminen Kiinaan tai Intiaan "soveliaan työvoiman puutteen" vuoksi. Samassa yhteydessä johto voi pitää puheita "Ruotsin työlainsäädännön kankeudesta", "työvoiman ja tarpeen kohtaamattomuudesta" ja "välttämättömyydestä uudistaa verolait". Niinhän Nokiakin tekee.