lauantaina, kesäkuuta 17, 2006

Mitä hemmetin kuuttatoista?

Missä me oikein elämme? Syvässä Etelässä? Alabamassa? Iranissa? Suomen Punainen Risti vaatii verenluovuttajia täyttämään kaavakkeen, jossa syrjitään rankasti ja perusteettomasti luovuttajaehdokkaita:

Nykykäytännön mukaan jokainen verenluovuttaja joutuu täyttämään ennen luovutusta kyselylomakkeen, jossa muun muassa kysytään miehiltä, ovatko he harrastaneet seksiä toisen miehen kanssa. Myöntävästi vastanneilta verenluovutus kielletään loppuelämäksi. Naisilta puolestaan kysytään, onko heillä ollut viimeisen vuoden aikana seksikumppani, jonka he tietäisivät harrastaneen joskus seksiä myös miehen kanssa.(HS)

Onneksi viimeksi verta luovuttaessani tällaista kaavaketta ei vielä ollut. Olisi tullut julkinen huuto ja skandaali. Olen nainen ja ainoa aviomieheni ei harrasta mitään muita suhteita kuin minua, mutta hitto, jos osallistun sellaisen lafkan toimintaan, joka noin avoimesti syrjii seksuaalisia vähemmistöjä. "Kielletään loppuelämäksi"! Ryystäkää verenne mistä haluatte; meidän perheestä ette ryystä.

Jos ongelmana on AIDS, niin kunnioittavasti ilmoitan, että a) se ei ole enää pitkään aikaan ollut homojen tauti, b) sen saa selville verikokeella.

Tarkennuksena: ei tule enää rahaa SPR:n keräyksiinkään. Se on loppu nyt.

3 Comments:

Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

Verenluovutus ei ole oikeus eikä veren luovuttamatta jättäminen vaikuta kenenkään elämänlaatuun heikentävästi. SPR haluaa taata veren laadun eikä syrjiä vähemmistöjä. On kiistämätön tosiasia, että AIDS esiintyy edelleen huomattavasti useammin homoseksuaaleilla kuin valtaväestöllä. SPR kieltää verenluovutuksen myös suonensisäisten huumeiden käyttäjiltä, Euroopan ulkopuolella tai Isossa-Britanniassa pitkään oleskelleilta, maksullisten sukupuoliyhteyksien osapuolilta, raskaana olevilta naisilta sekä eräiden kaljuuntumislääkkeiden käyttäjiltä. En usko, että SPR haluaa syrjiä näistä ketään.

En myöskään usko, että julistuksesi on kovin merkittävä. Jos et ole vastannut tuohon kysymykseen, et ole käynyt luovuttamassa verta ainakaan kymmeneen vuoteen. Tai sitten olet loukkaantunut verisesti asiasta vasta, kun HS uutisoi siitä ties kuinka monennetta kertaa.

9:33 ap.  
Blogger Mette said...

En ole verta luovuttanut, mutta rahaa kyllä.

Syrjivää on nimenomaan elämänikäinen kielto yhdestäkin homoseksuaalisesta teosta, ja sellaisten naisten syrjiminen, joiden mies on joskus ollut homosuhteessa. Suuremmassa AIDS-riskissä ovat tällä hetkellä Virossa ja Venäjällä naisten perässä käyneet ja heidän puolisonsa.

4:32 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Kun nyt satuin törmäämään tähän parin viikon takaiseen aiheeseen, muutama kommentti Erastotenes Aleksandrialaiselle:

"Verenluovutus ei ole oikeus"
Ei ole ei. Sen sijaan oikeus olla vapaa syrjinnästä on taattu perustuslaissa. Oikeusasiamies päättää, päteekö se myös verenluovutuksessa.

"eikä veren luovuttamatta jättäminen vaikuta kenenkään elämänlaatuun heikentävästi."
Ei. Sen sijaan syrjintä vaikuttaa, varsinkin kun kyse on niin arvovaltaisesta tahosta kuin SPR.

"SPR haluaa taata veren laadun eikä syrjiä vähemmistöjä."
Totta. Mutta se on eduskunnan siunauksella toimiva järjestö jolla on lakisääteisenä tehtävänä veripalvelutoiminta. Julkista tehtävää hoitavan tahon on Suomessa toimittava perustuslain puitteissa. Tässä tapauksessa veriturvallisuus voidaan taata puuttumalla riskikäyttäytymiseen (mm. suojaamaton seksi, lukuisat seksikumppanit), ei syrjimällä kokonaista kansanryhmää kokonaisuudessaan.

8:22 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home