tiistaina, elokuuta 22, 2006

Lisää metsästysjuttuja

Kahden päivän aikana on karhujahdissa haavoitettu kahta karhua. Siinä on tasan kaksi karhua liikaa. Minkälaisia tumpeloita meillä metsissä liikkuu? Ensimmäinen karhu onnistui paetessaan törmäämään passissa olleeseen mieheen ja siinä olisi voinut käydä hassusti. Toinen karhu teki poliittisen päätöksen ja pakeni Venäjälle. Siitä seuraa vielä noloja yheydenottoja, kun ensin hälytetään Suomen rajavartiosto, sitten Venjänä, ja hyvässä lykyssä kaulaan haavoittunut karhu vielä tekee tuhojaan naapurimaassa.

Metsästäjien mukaan karhu sai osuman ilmeisesti kaulaansa. Se pyöri alas rinnettä ja sitten kovasti öristen pakeni metsään.

Ammuntapaikalle irtosi eläimestä karvoja. Jäljityksessä löytyi myös verijälkiä. Koirien avustamana metsästäjät seurasivat karhun reittiä, joka johti kohti rajaa. Eläin näyttää ylittäneen rajan Ilvesvaaran kohdalta. Rajavyöhyke on sillä kohtaa harvaan asuttua. (Iltalehti)


Eikö metsästäjillä pitäisi olla jonkinlainen tutkinto? Vai oliko nyt viimeksi Kiteen Kirkkaalla osuutensa asioihin? Näkivätkö metsästäjät kaiken kahtena?

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Olihan miekin karhumetällä. siinä nousin kivääri olalla mäennyssykkää ylös. Eikö vain karhu ollu nousemassa töyrään takkaa puuhu. No eipä mittää minä heitin kiväärin poskelle ja ampusi karhua, joka puota mätkähti puusta alas. Pani kiväärin selekään ja jatkoin nousemista, mutta eikös karhu taas nouse sammaa puuhun. Siitä minä sipasi kiväärin uuvestaan poskelle ja täräytin niin putospas karhu puusta. Eiku kivääri selekään ja mäentöyryä ylös, mut...ta mitä hel..? taas nousee karhu sammaan puuhun. Eiku kivääri uuvesaan poskelle, jotta jo on jumakauta..PUUM! ... ja taas putosi karhu puusta. Siinä minä jo saavunkin mäen päälle ja puun alle, niin eikös siinä ollut kolome karhua kuolleena pötköllään puun alla.

8:43 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home