keskiviikkona, elokuuta 02, 2006

Finnairin salatiede

Finnairin lippujen hinnat ovat vuodesta toiseen olleet sellaista salatiedettä, että fiksu ihminen ostaa lippunsa joltakin muulta lentoyhtiöltä. Kuulemani mukaan esimerkiksi Tukholman kautta ostettu lippu samalle lennolle on ollut puolta halvempi kuin Helsingistä ostettu; menolippu jollekin välille puolta kalliimpi kuin saman kohteen paluulippu jne.

Näyttää siltä, että Finnari-ruletti pyörii yhä hurjemmin. Ainakin Iltalehden esimerkki on huikea:

Esimerkiksi ensi lauantaina Helsingistä Lontooseen haluava voi maksaa yhdensuuntaisesta lennosta turistiluokassa Finnairilla 990 euroa tai paikasta samassa koneessa British Airwaysin kautta hankittuna 146 euroa.

Yhtiöt kuuluvat samaan One World Allianceen ja lentävät kyseistä reittiä yhteistyössä, mutta asiakkaan kannattaa tarkistaa hinnat molemmilta yhtiöiltä erikseen.

-----

Mystiseksi tilanteen tekee sekin, että Finnair myy samalle lähtöpäivälle edestakaista lentoa Lontooseen hintaan 243 euroa.


Finnairin edustaja ei ole moksiskaan. Tiedotuspäällikkö Usko Määttä lausahtaa vain, että "jos joku haluaa maksaa samasta tuotteesta meille kilpailijaa enemmän, niin kyllähän me tässä tilanteessa otetaan jokainen euro ja punta vastaan."

Siitä vain sinivalkoisin siivin!