tiistaina, joulukuuta 06, 2005

Suojatiet pois Suomessakin!

Ruotsissa on alettu vähentää suojateitä, kertoo Helsingin Sanomat. Tutkimuksissa on todettu, että suojatien ylittäminen on kahdesti niin vaarallista kuin tien ylittäminen muulta kohdalta. Tämä johtuu siitä ruotsalaisten mukaan, että jalankulkijat kuvittelevat suojatien olevan turvallinen. Toisin sanoen, jalankulkijat kuvittelevat autoilijoiden kunnioittavan liikennesääntöjä. Kuinka naiiveja aikuiset ihmiset voivat olla?

Suojatiet voitaisiin poistaa Suomessakin. Ainakin Tampereella liikennerikkomukset vähenisivät huimasti. Täällähän yleisimpiä rikkeitä on suojatien eteen pysähtyneen auton ohittaminen pysähtymättä. Sitä paitsi ainakin keskustassa suurin osa jalankulkijoista joka tapauksessa puikkii kadun yli kuin irti päästetyt minkit.

Toisaalta suojateiden turvallisuutta lisäisi, jos niitä pantaisiin vain turvallisille tieosuuksille. Nythän suojateitä vaaditaan vaarallisiin ylityskohtiin. Nepä pysyvät vaarallisina suojatien ilmestyttyäkin, koska autoilijat siis viis veisaavat seepraraidoista. Pannaan raitoja vain hiljaisten katujen turvallisiin kohtiin ja hups! suojatieonnettomuudet katoavat.

Tietysti lastenvaunujen työntäjät ja vanhukset valittaisivat, että heiltä viedään viimeinenkin hypoteettinen turva, mutta mitäpä tuppautuvat liikenteen sekaan. Pysyisivät kotikorttelissaan. Jos Sollefteån kaupunki Ruotsissa aikoo tulla toimeen kymmenellä suojatiellä 130 sijasta, miksi Suomessakaan sen useampia per kaupunki tarvittaisiin?

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Kyllä tuossa on ihan oikeasti tutkimuksiin perustuvasta asiasta kysymys. Eli se, että suojatietä käyttäen tehdään paljon enemmän ylityksiä kuin muualta, on otettu huomioon. Ei se pelkkä raidoitus tarkoita, ettei kannattaisi sivuilleen katsella.

Samalla lailla on todennäköisesti turvallisempaa ylittää katu punaisilla jalankulkuvaloilla kuin vihreillä, koska silloin tulee katsottua tarkasti, että tuleeko sieltä kukaan päälle. Monesti vihreän valon syttyessä jalankulkijat vaan syöksyvät kadulle tarkistamatta yhtään onko autoja tulossa. Kadun pinnassa ei paljon lohduta, että olipas oikeassa...

5:01 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Suuri vika autoilijoiden käyttäytymiseen suojateiden suhteen on jalankulkijoissa. Jalankulkijat eivät käytä suojatien suomaa etuoikeutta tien ylitykseen, vaan päästävät auton/autot menemään ensin. Siksi ei ole ihme, että autoilijat ovat tottuneet tähän nurinkuriseen järjestykseen.

Itse menen aina suojatien yli, vaikka auto olisi tulossa. Jo useamman vuosikymmenen olen siitä huolimatta selvinnyt "suurkaupungissa" jalankulkijana ilman onnettomuuksia. Tarvittaisiin lisää jalankulkijoita, jotka käyttävät lain heille suomaa oikeutta ja näyttävät autoilijoille marssijärjestyksen.

Suojateiden vähentäminen on aivan hullu ajatus. Pitäisiköhän autoista poistaa ajovalot, koska silloinhan autoilijat ajaisivat varovaisemmin?

10:38 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home