keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2005

Kaksosselitys

Urheilijoiden kootut dopingselitykset ovat saaneet herkullisen lisän. Edellinen huippu oli muistaakseni tuntematon pahantahtoinen henkilö, joka lisäsi dopingainetta urheilijan hammastahnaan. Nyt syyllinen löytyy suoraan perheestä - niin sanoakseni.

Yhdysvaltalainen pyöräilijä Tyler Hamilton antoi Ateenan olympialaisissa näytteen, jossa oli vieraita verisoluja. Tämä viittaa veridopingiin, jossa urheilijan suoniin siirretään toisen henkilön punaisia verisoluja. Se parantaa hapenottokykyä.

Laboratorio teki jonkin käsittelyvirheen, ja dopingtuomiota ei voitu antaa. Syyskuussa Espanjan ympäriajossa Hamiltonilla oli taas vieraita verisoluja, ja tällä kertaa tuli kahden vuoden kilpailukielto. Hamilton veti jutun välitystuomioistuimeen.

Puolustusasianajajan väitteen mukaan Tylerillä oli ollut sikiövaiheessa kaksonen, joka oli hävinnyt kohdussa. Puolustuksen asiantuntijatodistajana oli biologian professori David Housman. Hänen mukaansa sikiöstä toiseen voi kohdussa kulkeutua soluja, ja luuydinsolut voivat säilyä koko elämäniän. Jos kaksonen olisi ollut erimunainen, solut olisivat olleet geneettisesti erilaisia. Välitystuomioistuin ei hyväksynyt selitystä ja piti tuomion voimassa.

Tiedetään tapauksia, joissa kaksonen on jäänyt paremmin selviytyneen sisaruksensa elimistöön - huono-onninen kumppani on kerran leikattu näärännäppynä silmästä, ja yhdessä poikkeuksellisessa tapauksessa nainen synnytti kaksossisarensa. Olisi ollut mielenkiintoista lähettää Tyler Hamilton lisäkokeisiin. Vieraiden solujen genetiikka esimerkiksi olisi pitänyt tutkia todella kunnolla; jos tarina olisi jonkin sattuman kautta ollut totta, läheinen sukulaisuus olisi näkynyt. Tappio urheilulle, mutta voitto tieteelle.