keskiviikkona, elokuuta 01, 2007

Kyläkoulujen kustannukset

Viime aikoina on usein kirjoiteltu kyläkoulujen lopettamisesta. Useimmiten kuntien perusteluna ovat kustannussäästöt. Koulujen puolustajat taas ovat tehneet laskelmia, joiden mukaan todellista säästöä ei tule, ja haitat lapsille ovat suuret.

Nyt tuli kylmää vettä niskaan kunnille. Taksimaksujen nosto ajaa ahtaalle.

Taksimaksut kallistuvat elokuun alussa yli kolme prosenttia. Nousseet taksat kasvattavat myös koululaiskyyditysten hintoja.

Korotus tuntuu varsinkin maalaiskuntien budjeteissa, sillä niissä koulukuljetukset ovat välttämättömiä. Pienemmissä kunnissa taksat voivat nousta enemmänkin, sillä kilpailua taksialalla on vähemmän. (Tampereen Radio)


Kannattaisikohan panna laskelmat uusiksi?

2 Comments:

Anonymous Obeesia said...

EI niitä lopetettuja kouluja kuitenkaan takaisin saa.

4:26 ip.  
Anonymous tipitii said...

Sääli se on, kun lapset joutuvat menemään ouluun ties kuinka kauas. Täältä Hämeenlinnastakin ollaan lopettamassa taas muutamia kouluja, ja vaikka joillain lapsilla oli ennen muutaman sadan metrin koulumatka, joutuvat he nyt kulkemaan kouluun monta kilometriä. Eihän tämä isompia oppilaita niin paljon haittaa, mutta entäpäs sitten ne pienemmät, vaikkapa ekaluokkalaiset...

7:10 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home