sunnuntaina, heinäkuuta 29, 2007

Jyrkkä EI naapureille

Suomen Gallupin tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät halua naapurikseen narkomaania eikä alkoholistia. Joka viides ei halua homoa eikä maahanmuuttajaa.

15–24-vuotiaat suhtautuvat muita kielteisimmin lastentarhoihin, vanhusten palvelutaloihin, vammaisten palvelukoteihin ja nykyiseen naapuriinsa.

Yli 65-vuotiaat puolestaan sanovat homoseksuaalien, tunne-elämältään tasapainottomien, poliittisiin ääriryhmiin kuuluvien tai rikosrekisterillisten naapuriehdokkaiden aiheuttavan ahdistusta. (HS)

Yleisöosastokirjoitusten perusteella suomalaiset eivät myöskään halua naapuriinsa lapsiperheitä, yötyöläisiä eikä tupakoitsijoita - eivät myöskään ihmisiä, jotka liikkuvat kengät jalassa yläkerrassa, poraavat reikiä seiniin ja leikkaavat ruohoa. Myös kissat ja koirat ovat häädön aihe. Grillit ovat suoraan helvetistä, sekä parvekkeella että pihassa.

Suomalaisen unelma-asunto on edelleenkin omakotitalo kaikin mukavuuksin keskellä kaupunkia järven rannassa kaukana kaikista muista, mutta hyvien kulkuyhteyksien ja kauppojen vieressä. Eikä yhtään naapuria pe3ninkuuluman päässä.

Ei ihme, että asuntokaupassa on vaikeuksia. Ihanneasuntoja ei ole.

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Mutta eikös siinä sanottu myös että 6% ei vaihtaisi naapuriaan?

Tunnelmia vääristää ehkä myös se, että monilla on vähintään neljät kosketusnaapurit ja lisäksi niitä viistoon alhaalla ja ylhäällä asuvia, joiden möykkä väärään aikaan kuuluu kyllä myös hyvin. Eli kyllä/ei -vastaukset ois ehkä todenmukaisempia jos voisi antaa mielipiteensä vain yhdestä naapurista kerrallaan.

Mä en vaihtaisi kosketusnaapureitani yhtään mihinkään! Mutta se viistosti alempana asuva homo kyllä voisi pitää ne harvatkin yömöykkänsä ja bileensä muualla. Tai no, en tiä. Riippuu mitä tulis tilalle :-) Pahempaakin varmaan on tarjolla.

12:38 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Kysyttiinkö kuinka moni haluaisi itsensä naapurikseen?

8:27 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Minä en ainakaan haluaisi itseäni ja perhettäni naapuriini, kuka perkele tälläistä perhettä sietäisi?

(Onnekseni naapurini sietää meitä... toisaalta ainoassa seinänaapurissa on asukkaat vaihtuneet 4 kertaa 5 vuoden aikana...)

10:07 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home