torstaina, helmikuuta 15, 2007

Kyllin läheinen Valtionkonttorille?

Valtionkonttori on suuressa viisaudessaan päättänyt, että isyys ja aitiys eivät ole riittävän läheinen sukulaisuussuhde. Mikä sitten on? Siamilainen kaksonen?

Valtiokonttori on yllättäen tulkinnut surmatun 25-vuotiaan pojan äidin ja isän niin etäisiksi henkilöiksi, että peruutti oikeusistuimen toteamat rahakorvaukset ja henkisen kärsimyksen seuraukset kummallekin vanhemmalle. (Ilta-Sanomat)

Kaiken lisäksi heillä on suorastaan poikkeusellisen lämminhenkinen ja myötäelävä kirjetyyli. Jos teidän poikanne olisi puukotettu, ettekö saisi lohtua järkytykseenne ja murheeseenne seuraavasta lämpimästä viestistä:

"Suhteenne eivät olleet erityisen läheisiä. Ette voineet kärsiä puukotuksesta, joka heti surmasi lapsenne." (Ilta-Sanomat)

Ennen pidettiin verotusta kylmäsydämisenä paikkana. Nykyään verottajalta saa ihan inhimillisen palvelun. Johonkin ne robotit on pitänyt siirtää. Valtiokonttoriin! (Ja vakuutuslääkäreiksi, mutta se on toinen tarina, kuten Kipling sanoo.)

1 Comments:

Blogger Valperi said...

Sen vielä ymmärtäisi että Valtionkonttorilla olisi lista sukulaissuhteista, jotka oikeuttaisivat puheenaolevien korvausten myöntämiseen. Näin muuten luulinkin asian olevan. Mutta ainakin tuon lainauksen mukaan VK:n virkamies on reippaasti ottanut kantaan ihmissuhteiden läheisyyteen ja se tosiaan ihmetyttää että millä eväillä?

Eräässä muussa yhteydessä olen törmännyt vähän vastaavanlaiseen tökeryyteen viranomaisvastauksissa. Tuoretta leskeä uhkailtiin vakavilla talousseuraamuksilla jos hän ei välittömästi hoida asianmukaisia selvityksiä edellisellä viikolla kuolleen puolisonsa tiliasioista.

Perätessäni selitystä tähän tökeryyteen sain vastaukseksi että vähäisistä henkilö- resursseista johtuen näissä kirjeissä käytetään valmiiksi formuloituja lauseita eivätkä ne aina ehkä ole parhaita mahdollisia kaikissa tilanteissa, mutta tärkeintä on että asia tulee yksiselitteisesti selväksi.

Että tällä lailla meitä viisaasti hallitaan…………..

5:03 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home