maanantaina, syyskuuta 25, 2006

Julkkispainotteinen Iltasanomat

Iltasanomien vaihtunut päätoimittaja on aiheuttanut pohdiskelua.

Joidenkin lehtitietojen mukaan Pietilä olisi joutunut eroamaan paitsi levikkikehityksen myös keskustan painostuksen takia. (YLE Uutiset)

Tämän siis keskusta on tiukasti kiistänyt, ja uutisissa on esitelty Iltasanomien levikkiä verrattuna Iltalehden levikkiin. Nyt uusi päätoimittaja on ilmoittanut lehden olleen liian "julkkispainotteinen" ja kehittävänsä sitä enemmän "asialliseen uutissuuntaan".

Savola kuvaa SanomaWSOY:n tiedotteessa iltapäivälehteä väkeväksi mediaksi. Hänen mukaansa lehden pitää siksi olla oikeudenmukainen ja kaikessa julkisuudessakin täytyy säilyttää kohtuus. YLE Uutiset)

Sillä tavoin kuin minä tätä luen, niin epäilykset keskustan - tai ainakin jonkin vaikuttajatahon - asioihin puuttumisesta ovat aiheellisia. Uusi päätoimittaja tosin ei mainitse rouva Saarelaa (ent. Karpela) eikä pääministerin lemmenasioita, vaan Mika Myllylän. Ainakin väitteet päätoimittajan vaihtumsiesta huonon levikin vuoksi ovat perättömiä:

Savolan mukaan SanomaWSOY ei ole asettanut hänelle mitään levikkitavoitetta. (Iltasanomat)


Kenenkähän varpaille Antti-Pekka Pietilä tuli talloneeksi, jos ei keskustalaisten ministerien? Ei kai Mika Myllylä ole niin suuri kiho, että hänen ryyppäämisensä vaihtaa päätoimittajia?