sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Viinaa Virosta

Kun alkoholiverotusta laskettiin, syyksi mainittiin Virosta tuotu viina. Alhaisemmat alkoholin hinnat lisäsivät kulutusta - mikä olisi pitänyt tietää etukäteen. Kun samalla rahalla saa enemmän viinaa, viinaa myös enemmän ostetaan. Nyt on huuto ja haloo; suunnilleen kaikki, mikä ei ole tupakan syytä, johtuu viinan juonnista.

Ohi silmien on lipsahtamassa, että alkuperäiseen syyhyn on vaikutettu. Viinaa tuodaan Virosta vähemmän. Eikö tästä pitäisi olla iloisia?

Alkoholinkulutuksen jatkuva kasvu näyttää pysähtyneen alkuvuonna. Jos kehitys jatkuu, kulutus saattaa jopa laskea loppuvuoden aikana.

Syy on tilastoimattoman kulutuksen runsas pudotus eli lähinnä turistituomisten väheneminen.

Ulkomailta eli etenkin Virosta on raahattu alkuvuonna jopa kolmannes vähemmän väkeviä kuin viime vuonna, ja olutlastienkin koko on pienentynyt selvästi. Lisäksi useampi palaa kotiin kokonaan ilman pullokasseja.

Vähennys on niin suuri, että se voi riittää vetämään kokonaiskulutuksen miinukselle. (HS)


Henkilökohtaisesti olen silti vieläkin vihainen siitä, että alennusta ei pantu viinien hintoihin. Siivo valkoviinin lipittäjä maksaa saman tai enemmän kuin ennen veroalea. Aina meitä naisia sorretaan.