tiistaina, huhtikuuta 04, 2006

Kristilliset arvot

Ei ihme, että Lordi on loukkaantunut pappien puuttumisesta Euroviisuihin. Arvon kirkkoherroilta on mennyt puurot ja vellit sekaisin.Miksi ihmeessä maallisen musiikin pitäisi edustaa "perinteisiä kristillisiä arvoja"? Lordi on ihan oikeassa sanoessaan, että Suomen kansa on heidät valinnut ja Suomen kansaa he edustavat.

Hyvät paimenet! Kun ihminen ikääntyy, hän putoaa kelkasta. Ei siinä mitään häpeämistä ole, mutta täytyy tajuta puutteensa. En minäkään ymmärrä kaikkea ns. nuorisokulttuuria. Ei silti tulisi mieleenikään sekaantua siihen. Eivät kaikki nuoretkaan ymmärrä niitä kummia asioita, joita minä harrastan, mutta eivätpä tule puuttumaankaan. Aina silloin tällöin joku tulee penkomaan timjamipöheikköäni ja puuttumaan huuteluuni, se kuuluu asian luonteeseen. Mutta jos joku tulee tuputtamaan "perinteisiä kristillisiä arvoja", niin täältä löytyy myös kulmahampaat.

Kuten Lordi Ilta-Sanomissa niin osuvasti sanoi:

Mistä lähtien Euroviisuihin on tarvittu eri uskontokuntien hyväksyntä? Eihän näillä kristillisten arvojen perään kyselijöillä sitä paitsi ole mitään tietoa meidän arvoistamme.



3 Comments:

Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

En valitettavasti tunne kirkkoherrojen näkemystä tarkemmin, mutta voisin kuvitella, että arvon paimenet pitävät ns. perinteisiä kristillisiä arvoja yleispätevinä. Tällöin olennaisesti kaikkien tulisi elää niiden mukaan. Periaatteessa he ovat tiettyyn pisteeseen saakka oikeassa: kultainen sääntö "Tehkää toisille niin kuin haluaisitte toisten tekevän teille" on kaiken järjestäytyneen yhteiskunnan perusta ja yhteinen eri uskonnoille ja useimmille eettisille järjestelmille. (Sellaisia eettisiä järjestelmiä, jotka pitävät eri ihmisiä eriarvoisina, vastustan.)

Eri asia on, miten pitkälti kristillisten arvojen tulee sanella yhteiskuntamme toimintaa. Vaikka kannatankin sosiaalista vastuuta juuri kristillisen arvomaailman pohjalta, en halua uskonnon sanelevan kulttuurimaailman rajoja. Sananvapaus on länsimaisen kulttuurimme tärkeimpiä arvoja. On silti eri asia hyväksyä sananvapauden nimissä hyvää makua loukkaava asia kuin omaksua se. Suomea edustavalta taiteilijalta voidaan edellyttää asioita, joita vapaalta taiteilijalta ei voi eikä saa edellyttää. Ennen kaikkea Suomen edustajan on edustettava maatamme, toissijaisesti tehtävä taidetta.

En haluaisi Suomea edustamaan mitään, minkä tunnen kovin vieraaksi itselleni. En halua sinne australialaista alkuperäismusiikkia, en maolaista taistelulaulua, amerikkalaista ylistysvirttä enkä muutenkaan mitään sellaista mitä en pidä suomalaisena. Lordin musiikkia tunnen sen verran huonosti, etten uskalla sanoa, sopiiko se näihin melko laveisiin rajoihin. Voisin jopa epäillä, että maamme on niin suvaitsevainen, että Lordia voisi pitää hyvinkin edustavana. Kirkkoherrojen rajat ovat varmaan hiukan ahtaammat, mutta heillä on oikeus mielipiteeseensä siinä missä kaikilla meillä muillakin. Jos joku seuraa heitä, se on demokratiaa.

12:27 ap.  
Blogger Mette said...

Tokihan hengellisten arvojen paimenet saavat olla mitä mieltä tahansa ja taitaa virkaansakin kuulua mielipiteiden esittäminen. Mutta kun ruvetaan kieltämään, niin silloin ollaan väärillä urilla, ja sitä he juuri yrittävät. Lordi eisaa mennä esiintymään, Lordin on kieltäydyttävä ja niin edelleen. Hyvä, etteivät lähde jyrisemään saarnastuoleista ja ja julistamaan Lordia pannaan ja kirkonkiroukseen.

2:02 ip.  
Blogger AJS said...

26.9.2007 14:23 26.9.2007 14:46
En pelkää teidän tylsiä kulmahampaitanne. Jokaisen pitää ensin selvittää itselleen, mitä kristilliset arvot ovat, jotta ymmärtää keskustella niistä asiallisesti. Ne nousevat elimellisesti kolmiyhteisen Jumalan perusominaisuuksista: valkeus, totuus, vanhurskaus, pyhyys, kirkkaus, rakkaus, hyvyys, laupeus, armeliaisuus ja majesteettius. Arvokäsitykset on testattava Raamatulla, Jumalan sanalla, mutta sitäkään kukaan ihminen ei ymmärrä oikein lihallisella, luonnollisella mielellään, vaan ainoastaan Pyhässä Hengessä. Mutta luonnolliset syntiset eivät elä eivätkä vaella Hengessä. Esim. lihallisen mielen epävanhurskas tulkinta laupeudesta on kirottu ja ansaitsee helvetin. Laupeutta ei osoiteta eikä anneta koskaan katumattomalle, joka ei muuta mieltään niin, että kääntyisi Jumalan ehtojen suuntaiseksi. Ylpeille, korskeille, röyhkeille, rehvakkaille ja omahyväisille ei anneta mitään armoa. He saavat rangaistukset täysin pahuutensa mukaan.
26.9.2007 14:23
En pelkää teidän tylsiä kulmahampaitanne. Jokaisen pitää ensin selvittää itselleen, mitä kristilliset arvot ovat, jotta ymmärtää keskustella niistä asiallisesti. Ne nousevat elimellisesti kolmiyhteisen Jumalan perusominaisuuksista: valkeus, totuus, vanhurskaus, pyhyys, kirkkaus, rakkaus, hyvyys, laupeus, armeliaisuus ja majesteettius. Arvokäsitykset on testattava Raamatulla, Jumalan sanalla, mutta sitäkään kukaan ihminen ei ymmärrä oikein lihallisella, luonnollisella mielellään, vaan ainoastaan Pyhässä Hengessä. Mutta luonnolliset syntiset eivät elä eivätkä vaella Hengessä. Esim. lihallisen mielen epävanhurskas tulkinta laupeudesta on kirottu ja ansaitsee helvetin. Laupeutta ei osoiteta eikä anneta koskaan katumattomalle, joka ei muuta mieltään niin, että kääntyisi Jumalan ehtojen suuntaiseksi. Ylpeille, korskeille, röyhkeille, rehvakkaille ja omahyväisille ei anneta mitään armoa, ei koskaan. He saavat rangaistukset täysin pahuutensa mukaan.
A S
http://www.elisanet.fi/arto.saarinen/

2:47 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home