tiistaina, maaliskuuta 07, 2006

Opaskoiraongelmia

Tarpeettoman moni katsoo opaskoiraa ja näkee vain inhottavan, haisevan rakin. Iltasanomien mukaan Porin käräjäoikeus on juuri ratkaissut tapauksen, jossa ravintolan kokki, ilmeisesti tapahtumahetkellä ravintolavastaava, käski sokeaa pappia ja hänen vaimoaan poistumaan, koska heillä oli opaskoira mukanaan. Hänen mukaansa "ravaintolalla on oikeus valita asiakkaansa".

Porin käräjäoikeus tuomitsi Suutarlaa kaltoin kohdelleen ravintolan kokin 30 päiväsakkoon.

Vuosia sitten Tampereen Anttilassa sokea pyrki tavarataloon opaskoiran kanssa (ei edes ruokaosastolle!) Vartija kielsi. Sokea kertoi, kuten yllä olevan tarinan pappikin, että asetuksen mukaan opaskoiran saa viedä sisälle. Vartija "taipui" sen verran, että lupasi pidellä koiraa ostosten teon ajan. Asiasta kirjoitti Sokeain Liitto.

Anttilan johto ei kertaakaan reagoinut, vaikka asiasta käytiin vähän nokkapokkaa. En tiedä, saako Anttilaan veiläkään viedä opaskoiraa. Minä en ole jalallani tavarataloon jupakan jälkeen astunut. Tampereella on muitakin liikkeitä. Vahinko, että Iltasanomat ei ole maininnut ravintolan nimeä. Kohtelu á la Lehtovaara tekisi paikalle hyvää. Ehkä porilaiset tietävät ja toimivat asianmukaisesti.