Tunnustuksia tunnustusten perään

Lontoon pommi-iskun jälkeen on saatu jo kaksi tunnustusta itsensä Al-Qaidaksi väittäviltä ryhmiltä. Toinen itsensäpaljastajaryhmä on ennestään täysin tuntematon, toinen on ehtinyt tunnustaa jo useita terrori-iskuja, joista se ei silti ole saanut kunniaa.

On paljon helpompi puhua kuin tehdä. Voin hyvin kuvitella ryhmiä savuisissa kahviloissa, jotka loputtomiin kiihdyttävät itsensä uhoon "läntisten maiden rappiolla", "uskon puolutajien sortamisella", "globaalin talouden tuhon välttämättömyydellä" ja muilla juhlapuheaiheilla. Sitten, kun kahvilan nurkassa kokealla seinässä kolmikulmaisella hyllyllä oleva, rakeinen mustavalkotelevisio näyttää kuvaa terrori-iskusta, alkaa vimmattu syöksy puhelimeen. Me se tehtiin, me se tehtiin, tai ainakin meinattiin!

Kun palestiinalaiset tekevät itsemurhaiskuja, syyllisiksi ilmoittautuvat Hamas, Jihad, Musta Syyskuu ja Profeetan Parran Vihreät Ritarit puhumattakaan Arafatin Serkkujen Kummiseura. Kun ETA tai IRA iskevät, baareissa isketään myös tuopit pöytään ja huudetaan puhelinta. Ja kun jossakin maassa tapahtuu huomattava murha, poliisit joutuvat vetämään köyden aseman voelle: parijonoon järjesty, murhaajaksi ilmoittautuvat vasemmalle, ilmiantajat, jotka näkivät murhapaikan lähellä pitkän, lyhyen, mustan tai valkoisen hahmon, joka näytti epäilyttävältä, oikealle.

Tyytyisivät vain lukemaan keltaista lehdistöä ja katsomaan kolmossivun tyttöä.