sunnuntaina, joulukuuta 11, 2005

Poliittista korrektiutta

Liiallinen poliittinen korrektius voi johtaa puolueellisuuteen. Helsingin Sanomat otsikoi uutisensa Kiinasta seuraavasti:

Kiina: Poliisi tappoi mielenosoituksessa kolme kyläläistä

Muut tiedotusvälineet tuovat esiin kyläläisten arvion, jonka mukaan kuolleita olisi ollut ainakin kaksikymmentä. Itse uutisessa Hesari esittää asian hiukan monipuolisemmein:

Virallisen tiedon mukaan kahdeksan kyläläistä loukkaantui.

Yhteenotossa kuolleiden ihmisten määrästä ei ole varmaa tietoa:
silminnäkijät ja ihmisoikeusjärjestöt ovat arvioineet kuolleiden määräksi alimmillaan kaksi ja enimmillään kaksikymmentä.
.....
Asukkaat kertovat myös, että paikalta kuultiin laukauksia vielä noin puoli vuorokautta mellakan jälkeen.

Toisaalta eilen jokin uutislähde, jota enää en valitettavasti muista (mahdollisesti Nelonen) kertoi, että asukkailta oli yritetty ostaa kuolleiden ruumiita. Tästäkään ei ole vahvistusta. CNN siteeraa hongkongilaista lähdettä:

Hong Kong's South China Morning Post newspaper said villagers wounded in the shooting were "under police control" in hospitals. It quoted one villager as saying relatives were detained after they went to visit an uncle, who was recovering from a gunshot wound to the chest.

The Post quoted some residents as saying officials were trying to hide the death toll, offering families money to give up bodies.

Kaiken kaikkiaan olisi ollut mukavampaa, jos Helsingin Sanomat olisi otsikoinut "kyläläisiä ammuttu" eikä "kolme kyläläistä ammuttu".

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Kas. Mielenkiintoista törmätä sattumalta kommenttiin uutisesta, jota on juuri muokannut. Teksti ei tosin enää ole ihan samanlainen kuin silloin, kun sitä viimeksi luit. Kiitoksia silti palautteesta, vaikket tätä sellaiseksi olisikaan tarkoittanut.

Uusi asia tässä ei ole se, että poliisi on ampunut mieltään osoittaneita kyläläisiä kohti. Se on nimittäin meilläkin kerrottu jo aamulla 9. joulukuuta. Samoin useaan otteeseen on todettu, että kyseinen kylä on eristyksissä ja että viranomaiset pyrkivät salaamaan koko asian. Tieto kahdestakymmenestä kadonneesta on myös ollut esillä moneen kertaan niin meillä kuin muuallakin, ja muutamaa kyläläistä on pystytty haastattelemaan puhelimitse.

Ainoa uusi tapahtuma tänään on se, että kiinalaisviranomaiset ylipäätään myöntävät jotain tapahtuneen, vaikka he puhuvatkin vain kolmesta uhrista. Uusi asia menee tietenkin online-uutisen kärkeen. Poliittisella korrektiudella ei tässä tapauksessa ole ihmeemmin tekemistä asian kanssa.

Tällaisessa tilanteessa luotettavan tiedon saaminen on erityisen hankalaa, kun Kiinan ihmisoikeustilanne on mikä on. Tosin oma kirjeenvaihtajamme Kiinassa luultavasti pystyy myöhemmin selventämään tapausta lisää paremmin kuin minä täältä Helsingistä käsin.

Jos asia sinua edelleen kiusaa, laita ihmeessä minulle suoraan sähköpostia (etunimi.sukunimi@sanoma.fi). Tervetuloa myös purnaamaan uutiskeskustelupalstallemme.

3:58 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home