tiistaina, huhtikuuta 26, 2005

Nöyrä ja kohtelias

Tanja Karpela on taas hämmästyttänyt käytöksellään, tällä kertaa liioitellun kohteliaalla ja nöyrällä. Hän polvistui paavin eteen ja pysyi polvillaan 20 sekuntia jonossa, jossa takana tulevat varmaan jo kärsimättömästi kipristelivät varpaitaan.

Polvistumalla paavin eteen yleensä tunnustetaan paavin apostolinen virka ja hengellinen ja maallinen johtajuus. Paavia tämä luterilaisen maan lähettilään ele varmaankin kutkutti.

Ilmankos Karpela onnistuikin puhumaan tärkeistä asioista, joita harvoin on saatu sovituksi 20 sekunnissa:

Tavallisten kunnianosoitusten ja onnentoivotusten lisäksi puhuimme muun muassa lämpimistä suhteista ja aktiivisesta yhteistyöstä eri kirkkokuntien kesken.

Mietityttää, onko Karpelalla kovastikin hakusessa jokin uskonnollinen yhteisö. hän kuvasi paavin tapaamista myös näin:

Hänestä jäi harras ja ehdottomasti positiivinen kuva. Hän aiheutti sellaisen lämpimän tunteen.

Uutta paavia on yleensä kuvattu aivan toisenlaisin sanakääntein. Olisiko Karpelalla ollut mielessä äiti Amma? Meillä on täällä Nokian herätysliike ja Tampereelle on aika lyhyt matka. Miten olisi, kannattaisiko kulttuuriministerin poiketa tutustumassa?

1 Comments:

Blogger Jere Majava said...

Karpela edustaakin tuollaista tyypillistä synkreettistä, auktoriteettiuskoista henkisyyttä, joka tuntuisi olevan monelle tapaluterilaiselle yleinen uskonnollisen turismin muoto.

6:00 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home