Super-Cannes

J.G.Ballard on kirjoittanut kirjan "Super-Cannes". Siinä kuvataan korkean tason yrityksen perustamaa, huippueristettyä, huippumukavuuksilla varustettua asuinaluetta Cannesin liepeillä. Asukkailta ei puutu mitään. Heidän luovuutensa kärsii tästä täydellisyydestä, ja yhtiön psykologi kehottaa heitä hankkimaan väriä elämäänsä. Sen he tekevät: lähettävät kuolemanpartioita siirtolaisten keskuuteen, raiskaavat orpolapsia, tekevät ryöstöjä ja lopulta alkavat murhata toisiaan. Kaikki stimulanttien lisäämiseksi liian helppoon elämään.

Menlo Parkissa lähellä San Franciscoa on piilaakson nörteille perustettu "Herrasmiesten tappeluklubi", jossa he saavat tapella, hakata ja tulla hakatuiksi, kertoo Ilta-Sanomat.

Tässä klubissa taistellaan kepein, nyrkein, limutölkeillä täytetyillä pusseilla hakaten - millä apuvälineellä nyt vain mieleen tulee. Touhussa saattaa murtua kylkiluu, mutta siitä ei kerrota muille.

Newyorkilaisen Stony Brookin yliopiston sosiologian professorin Michael Kimmelin mukaan tappeluklubeissa on pohjimmiltaan kysymys samasta kuin nuorten tyttöjen itsensä viiltelyssä.

- He haluavat tuntea jotain muuta. He haluavat tulla hakatuiksi, tuntea jotain todellista.

Olen ollut siinä uskossa, että viiltely on vakavan pahan olon merkki, johon on heti saatava apua. Jos näiden nörttien mielestä hakatuksia tuleminen on ainoaa oikeaa todellisuutta, he ovat hoidon tarpeessa. Vaikka jutussa ei sitä sanotakaan, myös hakkaavat osapuolet ilmeisesti tuntevat saavansa jotakin todellista. Koskahan Ballardin "Super-Cannes" muuttuu todellisuudeksi? Vai onko se sitä jo?