perjantaina, toukokuuta 26, 2006

Voikkaa

Paperiliiton Ahonen on paljastanut, että Voikkaan tehtaalle olisi löytynyt ostaja. Lähes 600 työpaikkaa ja kokonainen yhteisö olisi pelastunut. Uusi yritys ei olisi edes kilpaillut UPM:n kanssa, koska se olisi suunnannut toimintansa toisille aloille.

Eipä kelvannut ehdotus UPM:n johtajille.

Ahosen arvion mukaan Kuusankoskella sijaitsevaa Voikkaan tehdasta ei myyty, koska haluttiin näyttää kuka on isäntä ja haluttiin kyykyttää sekä luoda pelon ilmapiiriä. (STT)

Ahonen on todennäköisesti mielipiteessään oikeassa. Kun tämä viimeisin ulosmarssi tapahtui, ainakin yhtä paperitehdasta uhkailtiin heti lomautuksilla ja irtisanomisilla. Viime kesäiset työsulut olivat myös työnantajan idea - vaikka moni suomalainen rähiseekin yleisönosastoissa kuin rakkikoira "lakkoileville" paperimiehille, "jotka aiheuttavat Suomen työttömyyden".

UPM:n viestintäjohtaja Pirkko Harrela kiistää väitteen, että yhtiö olisi saanut ostotarjouksen kotimaiselta sijoittajaryhmältä. (MTV)

Näinhän ne tekevät. Pilkun päälle kai asia oli niin - ostotarjoukseen asti ei ehditty, mutta neuvotteluja yritettiin aloittaa.

Ahosen mukaan suomalainen sijoittajaryhmä ei suoraan asioinut UPM:n kanssa, vaan yhtiöön oli yhteydessä "erittäin korkeassa asemassa oleva yhteiskunnallinen vaikuttaja". Kaupan toteutuessa myös sijoittajien nimet olisivat tulleet julki. (MTV)
Niinpä. Isännät ovat päätöksensä tehneet, joten turhaa pullikoida. Tuhotaan kappale Suomea ja murskataan ihmisten elämä. Paljonko optioita ne UPM:n pomot taas saivatkaan?