torstaina, syyskuuta 01, 2005

Rosvot kuriin, kun ehditään

New Orleansissa on irroitettu 1500 poliisia kurittamaan ryöstelijöitä. Maallikkojärki sanoisi, että ihmiset ovat tärkeämpiä kuin tavarat. Jos kaupunki on öljyisen, myrkkypäästöjä täynnä olevan veden peitossa ainakin kolme kuukautta, kaikki menee piloille joka tapauksessa. Jo yksi poliisi on ammuttu hänen puututtuaan ryöstöön. Hoidetaan nyt ihmiset pois kaupungista ennen kuin ryöstöihin liittyy raiskauksia ja pahoinpitelyä. Ryöstelijät tietojen mukaan ammuskelevat jo toisiaan - eliminoivt parhaassa tapauksessa toisensa ja itsensä.

Sitten, kun elävät on hoidettu, on aika huolehtia kuolleista. Kolmantena vasta seuraavat tavarat.

Pahimmat olot ovat todennäköisesti maaseudulla. Alue on suota, lämpötila on yli 30 astetta, juomavesi on pilaantunutta, ja siellä aseistetut rosvot voivat mellastaa kuin serbit sodassa. Nyt tarvittaisiin Irakiin lähetettyjä joukkoja kotimaassa.

1 Comments:

Blogger Harjoittelija said...

Amerikkalaiset eivät itse taida olla sitä mieltä että Irakin joukkoja tarvittaisiin. Armeijan tavoitteena on pystyä hoitamaan kaksi täysimittaista sotaa ja yksi luonnonmullistus yhtä aikaa.

5:38 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home