sunnuntaina, kesäkuuta 05, 2005

Uljasta rehellisyyttä uutishuoneissa

Kuudetta Harry Potter -kirjaa "Harry Potter and the Half-Blood Prince" on yritetty myydä kahdellekin brittilehdelle, "The Sunille" ja "Daily Mirrorille". Kummassakin lehdessä on epäilemättä laskettu kuumeisesti, kummasta saa myyvemmän jutun; Harry Potterin juonen paljastamisesta vai konnien vangitsemisesta. Molemmat lehdet päätyivät kamppailussaan rehellisyyden ja poliisien puolelle.

Kumpi lehti on voittaja, on jossakin määrin epäselvää. Molemmat nimittäin väittävät olevansa juuri se lehti, jonka ansiosta rosvot saatiin kiinni.

"The Sun"-lehti kertoo, että heiltä vaadittiin 50 000 £. Heidän reportterinsa yritti siepata myytävän kirjan ja seurasi ammuskelua. Myyjiä syytetään myös laittoman ampuma-aseen ja asekopion hallussapidosta, joten jotakin epäilemättä tapahtui.

Toisaalta "Daily Mirror" -lehdellä on kerrottavanaan varsinainen rikosnovelli, joka päättyy roistojen vangitsemiseen. Konnat jättävät kiistanalaisen kirjan kopion Samantha-nimisen rottweilerin "uhkaavan katseen" vartioimaksi - vaikka poliisi ottaa kirjan huostaansa. Samantha tyytyy ilmeisesti tuijottamaan ryhtymättä veritekoihin.

"Daily Mirrorin" mukaan toinen roistoista on 19-vuotias vartiointiliikkeen mies Aarron Lambert, jonka "vartiointiliikkeen univormun takki riippui tuolinselkämyksellä" huoneistossa, jossa kauppoja hierottiin. Näyttämöasetus oli yllättävän avoin - kohtaus tapahtui Lambertin asunnossa, ja paikalla oli toimittaja ja valokuvaaja. Lambertin tukena oli hänen kaksimetrinen portsari nimeltään Chris.

"Minä haluan todellista rahaa tästä. Minä haluan käteistä ja minä haluan sen nyt."


Näin Lambert "Daily Mirrorin" mukaan uhosi. Hinta oli tässä myynnissä 30 000 £.

"Suunnittelin tätä viikkoja", Lambert sanoi kuin elokuvan pankkiryöstäjä.

Poliisin edustaja lausui kunnioituksensa:

"The Mirror" on toiminut esimerkillisen kunniallisesti aikaansaamalla näiden henkilöiden pidätyksen. Kirjat ovat nyt turvallisesti lukkojen takana.

Edelleen kummastuttaa, tapahtuiko "Daily Mirrorin" kohtaus valokuvaajineen ja Samanthoineen sen jälkeen, kun "The Sunin" kanssa oli sattunut ammuskelua? Ja jos sattui, miksi hinta laski?

Tapahtuiko sitä ollenkaan? Onko tämä elokuvan käsikirjoitus?