keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2005

Rotat hommiin

Belgia on luvannut toimittaa Kroatialle afrikkalaisia rottia, jotka on koulutettu paljastamaan miinoja. Mosanbikissa rottia on jo käytetty miinanraivaajina.

Tämä on todellista globaalisuutta. Kummastuttaa, ettei rottia ole useammin keksitty käyttää hyödyksi. Ne ovat älykkäitä, seurallisia, menevät vaikka läpi harmaan kiven ja kaivavat mielellään. Karun realistisesti voi myös todeta, että ne lisääntyvät reippaasti ja aikuistuvat nopeasti, niin että vaikka miinat vahingossa räjäyttäisivät koko plutoonan taivaan tuuliin, uusi saadaan nopeasti paikalle.

Miinanraivauksessaon käyetty koiria, mutta ne ikävystyvät, sanotaan Kroatian miinanraivauskeskuksesta. Rotilla on intoa kaivaa tunneleita, pesiä tai mitä tahansa, jonka ne yhdistävät ruokaan. Koirat kaivavat vain rakkaudesta isäntään, ja rakkaus käy äkkiä ikävystyttäväksi ilman aineellista hyötyä.

Afrikkalaisten rottien käyttö tuntuu turhalta hienostelulta. Tavallinen eurooppalainen viemärirotta oppii ihan yhtä pian puhumattakaan lemmikkinä käytetystä mustarotasta. Jos ne näyttävät maisemassa liian pieniltä, niin voihan ne vaikka maalata neonväreillä. Herää epäilys, että afrikkalaisen rotan käyttäminen on tapa kiertää rottien kanssa työskentelevien ihmisten rottainho - "eivät nämä ole mitään tavallisia rottia, nämä ovat ihan erikoisia afrikkalaisia rottia".