tiistaina, elokuuta 16, 2005

Ei kaikki ole miltä näyttää

Helsingin kaupungille on tehty valitus, jonka mukaan kaupungin pienasuntoja jaettaessa syrjitään yksinäisiä miehiä ja asunnot luovutetaan yksinäisille naisille.

Valitus tutkittiin ja saatiin selville, että hakijoissa on prosentin murto-osien tarkkuudella yhtä paljon miehiä ja naisia. Pienasunnoista miehille annettiin 60%, siis selvästi enemmän kuin naisille. Tällaisissa jutuissa mutu-tunteet ovat tavallisia, varsinkin, jos on itse saanut kynsilleen muutaman kerran.

Erojutuissa naisille yhä jäävät lapset useammin kuin miehille, ja lapsiperheet pyritään sijoittamaan isompiin asuntoihin. Tämä on yksi syy, jonka vuoksi pienasuntoihin päätyy enemmän miehiä. Ihmettelen, antavatko päättäjät helpommin naisille asuntoja, joissa on paremmat keittiötilat periaatteella "eivät miehet ruokaa laita". Ainakin kuulopuhe tamperelaisessa pubissa koskee miestä, jota Vuoratalosäätiön asunnossa vuosia jahtasi naapurissa asuva nainen sillä perusteella, että mies oli saanut jaossa isomman asunnon "ja mitä mies sellaisella tekee". Onneksi mies onnistui säilyttämään asuntonsa, mutta lujille se otti.

Lisää mutu-tunnetta. Miehillä on taipumus väittää, että naiset kokouksissa ja muissa julkisissa tapaamisissa (puhumattakaan kodeista) puhuvat enemmän kuin miehet ja keskeyttävät useammin. Eräässä tutkimuksessa tehtiin koe nauhoittamalla keskustelutilaisuuksia. Kysyttäessä miehet vakuuttivat, että he todella puhuivat vähemmän ja tulivat keskeytetyiksi useammin. Sitten nauhat purettiin ja lausunnot mitattiin. Ja - aivan oikein - totuus oli täysin päinvastainen. Miehet olivat äänessä lähes koko mitatun ajan. Naiset saivat silloin tällöin sanan rakoon sivuttain, mistä kaiketi syntyi se vaikutelma keskeyttämisestä.