torstaina, syyskuuta 29, 2005

Loistoristely asunnottomille

Yhdysvaltain hallitus ei keksinyt muuta tapaa esittää osanottoaan Katrinan kodittomiksi jättämille ihmisille kuin vuokrata loistoristeilijöitä. Ihmiset ovat viisaampia kuin hallitsijat odottavat. Loistoristeilystä ei ole suurtakaan huvia, koska niiltä käsin ei pääse hoitamaan elämäänsä kuntoon - sellaisia pikkuseikkoja kuin uusi koti, uusi työpaikka, uudet elämänympäristöt. Tuntuuhan se loistokkaalta - annetaan käyttöön kallis risteilyalus. Ajatusharhahan se on. Aikoinaan Suomessa annettiin hotelli turvapaikanhakijoiden käyttöön. Siitä nousi yleisönosastoissa meteli - että hotelilomia sitä kustannetaan luusereille. Valittajat eivät huomanneet, että hotellihuone ilman palvelua on harvinaisen kolkko selli, ja palvelu ei sisältynyt pakettiin. Sama on Amerikan risteilijöiden laita. Ei kapteenin pöytää, ei iltapukuja, ei jackpot-koneiden kilinää. Vain uupuneita ihmisiä pienine tavaranyytteineen hyteissä.

Järkevämpää olisi ollut tehdä jotakin kestävää - järjestää maanlaajuinen kysely vapaista asunnosita, vapaista työpaikoista ja niin edelleen. Mutta koskas televisiokameroiden edessä jotakin järkevää olisi tehty? Sopii vain toivoa, että Suomessa rakastavastio tehdyt loistoristeilijät eivät loju seuraavia kahtakymmentä vuotta slummiutumassa jossakin satamassa, pyykkiä kansilla ja tyhjiä katseita hyttien ikkunoissa.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

En sitten niin loistosta tiedä, Siljahan lähetti Finnjetin sinne hätämajoitukseksi Louisianan osavaltion yliopiston lääketieteen laitokselle ;-)

7:58 ip.  
Blogger Mette said...

Finnjet ei ole loistoristeilijä, mutta Suomessa rakennetut Ecstasy ja Sensation ovat. Yhden henkilön majoitusviikon hinnaksi näissä aluksissa on laskettu 1275 dollaria, millä hinnalla olisi päässyt oikealle risteilylle.

10:16 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home