maanantaina, tammikuuta 08, 2007

Sähkömarkkinoiden oudot tavat

Taannottain Aamulehden yleisönosastossa harmiteltiin, että sähköä ei kannata säästää. Jos sähköä käytetään vähemmän, yhtiöt nostavat hintoja. Kirjoittaja lienee ollut sitä ikää, joka muisti vielä 70-luvun kuuluisan energiakriisin. Silloinhan piiskattiin ihmiset kansallisiin sähkönsäästötalkoisiin. Tulos oli se, että sähkön hinta nousi; yhtiöt ilmoittivat, että vähenneen kulutuksen vuoksi voittoa ei muuten tule tarpeeksi.

Yleisönosastokirjoittajalle vastasi joku halveksivasti, että markkinatalous ei toimi niin, vaan kun kysyntä vähenee, hinta halpenee. Markkinatalous saattaakin toimia niin, mutta sähkömarkkinat ovat eri juttu.

Tampereen Sähkölaitoksen uusi toimitusjohtaja Veli-Pekka Nurmi on ilmoittanut, että lauhan talven vuoksi kaukolämpöä on mennyt tavallista vähemmän. Sen vuoksi kaukolämmön (nousi vuoden alusta 20%) ja sähkön (nousu 12%) hintoja ei lasketa, vaan pikemminkin nostetaan. Syynä on se, että Tampereen kaupunginvaltuusto vaatii sähkölaitokselta 25 miljoonan euron voittoa, ja lauhan talven vuoksi voitto on jäämässä 20 miljoonaan. Se viisi miljoonaa on nyt kiskottava tampeelaisten selkänahasta. Taloyhtiöt ovat joutuneet laatimaan lisätalousarvioita miettiessään, miten kaukolämpölasku saadaan maksetuksi. Tietysti taloissa voidaan panna pattereita pienemmälle, mutta silloin kulutus laskee lisää, hinta nousee lisää... Auts.

1 Comments:

Blogger Valtioneuvosto vaihtoon ja Isänmaan Asialla: Suomi suomalaisille erilaisten maatamme raunioittavien kommarikepulirkpkokkarihorojen sijaan. Kestävää kehitystä profeettanne Lehto Tampereelta johdattaa said...

Hyvää ja nautinnollista uutta vuotta 2007 Tinjamille ;) suden ulvoessa rytmissä keväisessä ;)

Miehitetyt alueet takaisin Kalastajasaarennosta Suur-Saareen vyöhykkeellä

Kansanedustajasi Seppo Lehto Tampere

11:37 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home