keskiviikkona, marraskuuta 30, 2005

Kotiuttaminen

Kolme tsunamin uhria on taas tuotu kotimaahan. Osa uutistiedotuksista käytti sanaa "kotiutettiin". Tämä minua hämmästytti. Armeijasta kotiutetaan. Jotenkin en osannut hyväksyä siviilivainajien kotiuttamista.

Tutustuin lähteisiin. Näyttää siltä, että sanan käyttö on levinnyt. Hyvä esimerkki kielen muuntumisesta. Armeijasta ja sairaalasta kotiutetaan. Karjalasta löydetyt vainajat kotiutettiin; he olivat armeijan miehiä. Konsuliohjeissa "kotiutetaan" ulkomailta sekä elävät että kuolleet. Tämän perusteella tsunamin henkiin hääneet uhrit kotiutettiin. Nyt siis myös vainajat kotiutetaan.

Kielen käyttö ja sen mahdollisuudet elävät koko ajan. Tämä on hyvä asia. Silti vierastan vieläkin kotiuttamis-sanan käyttöä näin tunneherkässä asiassa, mutta myönnän auliisti, että tämä on henkilökohtainen asia. Ajattelen silti mieluiten, että vainajat saatettiin kotimaahan.

tiistaina, marraskuuta 29, 2005

Ei kaipuuta menneeseen

Veroehdotus oli helpotus. Nyt uudella veroilmoituskäytännöllä helpotetaan lisää. Kuitit voi kotona sulloa kirjekuoreen, panna päälle vuosiluvun ja unohtaa kuoren pöytälaatikkoon. Kuittien säilytys on muutenkin erinomainen idea; kun saa maksumuistutuksen kaksi kuukautta aikaisemmin maksamastaan laskusta, on mieltä lepuuttavaa mennä läpsimään virkailijaa kuitilla nenälle. Verokuitit kannattaa joko erotella tavallisten kuittien joukosta eri mappiin tai merkitä keltaisella tarralapulla. (Tämä ohje on ilmainen; seuraavista laskutetaan.)

Kun on elänyt sen ajan, jolloin jokainen lapunräpäle ja apteekkikuitti niputettiin nitojalla, laskukoneen nauha päällä, ja sullottiin verokuoreen, arvostaa uutta järjestelmää. Yli kolme miljoonaa suomalaista on joka tapauksessa jo oppinut hengittämään kevyesti veroehdotuksen kanssa. Siitä näkee, paljonko saa takaisin joulukuussa, ja voi suunnitella jouluostoksensa. Muuta tietoa ihmispolo ei tarvitsekaan.

Voihan sitä opettaa verottajalle tapoja menemällä verotoimistoon kyselemään verotuksensa kohtaloa ja päätösten perusteita kesäkuussa. Jossakin vaiheessa jonotukseen ryytyneet verovirkailijat tekevät kapinan, lähtevät joukolla sairauslomalle ja saavat verohallituksen muuttamaan käytäntöään. Näin ovat veroalamaiset ennenkin tehneet. Kärsivällisesti jonottaen, mappipino kainalossa on käyty läpi jokainen sarake uupuneen virkailijan kanssa. Saman voi tehdä vastaisuudessakin.

maanantaina, marraskuuta 28, 2005

Mutapainia

Timjami on pistänyt korviensa väliin seulan. Seula poistaa automaattisesti kaikki uutiset, joissa esiintyy jokin sanoista "Halonen", "Niinistö", "Vanhanen", "Heinäluoma", "Hautala", "presidentti", "eduskunta", "perustuslaki", "kriisinhallinta". Harkinnassa ovat sanat "Karpela", "Matti" ja "mielipide". Tämä sen vuoksi, että Timjami haluaa säilyttää edes hitusen ryvettyneestä uskostaan politiikkaan, demokratiaan ja kansan tahdon kunnioittamiseen.

Politiikan mutapainin pitäisi käsittää sellaiset normaalit ikiaikaiset asiat kuin puolue-edustajien ja vaaliehdokkaiden seksuaali- ja juomatavat. Kun ns. normaalia poliittista toimintaa ei pystytä hoitamaan mätkimättä joka suuntaan lakikirjalla, menee usko lakikirjaan muuna kuin kätevänä lyömäaseena. Timjami ei halua ruveta kyynikoksi eikä nukkuvaksi äänestäjäksi.

Voisiko se K-alkuinen nainen, jonka nimi älköön enää tekstiäni tahratko, kehittää seulan tähän tarkoitukseen? Olisi hyödyllisempi, kuin seula, joka karsii Pornaisten kunnan Internetistä. Minulla ei ole mitään Pornaisten kuntaa vastaan. Perustuslaki sen sijaan alkaa epäilyttää. Missä olit, maaherra Wibelius, kun olisimme tarvinneet sinua?

sunnuntaina, marraskuuta 27, 2005

Sauvakävelyä

Suomen Latu haluaa sauvakävelyn kouluihin. Iltasanomien mukaan Oulussa on koulutettu ohjaajia, jotka kiertävät kouluissa opastamassa koululaisia sauvakävelyn salaisuuksiin.

Suomen Ladun toiminnanjohtajan Tuomo Jantusen mukaan toimintaa on tarkoitus laajentaa myös muihin kouluihin ja ottaa lopulta mukaan opintosuunnitelmiin, jos koulujen kokemukset toiminnasta osoittautuvat myönteisiksi.

Tampereen päättäjät ottavat uudistuksen varmaan avosylin vastaan. Kaupungissa vähennetään luistinratoja joka vuosi. Tänä talvena liipasimella on 16 luistinrataa ja lisäksi useilta kentiltä on poistettu kaukalot. Lentävänniemessä oppilaat vanhempineen muodostivat vastalauseeksi elävän aitauksen entisen jääkiekkokaukalonsa paikalle. Sekös päättäjiä hetkauttaisi.

Pentujen on turha haaveilla luistelusta. Harrastakoot tuttuja talviurheilulajeja kuten lumen työtämistä autojen pakoputkiin ja opettajien heittelyä lumipalloilla. Koulun liikuntatunnille kehotetaan tuomaan mukaan isoäidin kävelysauvat ja sitten joukolla korttelia ympäri.

lauantaina, marraskuuta 26, 2005

Kivaa koulussa

Ruotsalainen kansankoti on tullut panneeksi pystyyn maanlaajuisen oppimislaboratorion. Maassa on tehty koulu-uudistuksia, joiden idea on "opettaa oppilaat oppimaan" sen sijaan, että oppilaiden aivoja vaivattaisiin "liialla ulkoa opittavalla tiedolla" . Eivät ole oppineet. Mitään. Jäi kai uudistajilta huomaamatta, että asioita oppii vain opettelemalla. Oppimaan oppii (menetelmät oppii), kun täytyy oppia jotakin. Ei vasaraakaan opi käyttämään ottamatta vasaraa käteensä ja pamauttamatta pari kertaa peukaloonsa.

YLEn uutisten antamat tiedot ovat masentavia:

Opettajat ihmettelevät eräitä kirjallisuuden opiskelijoita, jotka eivät elämänsä aikana ole lukeneet kuin pari kirjaa. He alkavat yliopistossa kysellä, miksi heidän pitää lukea monta kirjaa kuukaudessa, ja osa vielä vieraalla kielellä.



Samaten oppimisvälineiden käyttö on jäänyt kokonaan oppimatta:

Opettajat harmittelevat, etteivät kieltenopiskelijat osaa käyttää sanakirjoja, hakuteoksia tai kielioppioppaita.


Eikä niillä pahuksilla silti ole koulussa kivaa. Taitaa olla ikävystyttävää, kun joutuu olemaan koulussa eikä anneta tehdä mitään:

Haastatellut opettajat kertovat, että tämä tyyli on johtanut usein siihen, että opiskelijat joka tapauksessa valittavat herkästi ja haluavat madaltaa vaatimustasoa.

Eräs ongelma on myös opiskelijoiden omat vaatimukset. Monet katsovat oikeudekseen saada käydä kurssit tenttiä itse valitsemillaan paikkakunnilla tai itse valitseminaan aikoina.



Voi hellanduudelis. Lopetetaan sitten koulut kokonaan.
Eihän tästä kannattaisi kirjoittaa, mutta kun väliin näkee ideoita, joiden mukaan Suomessa pitäisi mennä samaan suuntaan. Opitaanpa nyt valmiista kokeesta jotakin.

perjantaina, marraskuuta 25, 2005

Älä osta mitään

Merkkipäivän kunniaksi Timjami tekee tunnustuksen: tuli ostettua kahden hengen perheeseen (viikonlopun pääruoka, nakkikastike, oli tehty jo eilen):

- 6 tölkkiä olutta
- paahtoleipäpaketti
- Floraa
- 10 kananmunaa
- pussin perunalastuja

Lisäksi lipun lauantaiseen konserttiin.
Sen lisäksi Timjami toi kirjastosta kaksi kirjaa.

Ihan tavallinen perjantai...

torstaina, marraskuuta 24, 2005

Turvavyöt ruuhkabusseihin?

YLEn uutiset kertoo, että hallitus esittää turvavyöpakkoa busseihin ja kuorma-autoihin. Samaten lasten kuljettamisessa olisi käytettävä turvalaitetta. Koskeeko tämä kaupunkibussejakin? Ja niitä busseja, jotka kulkevat kaupunkialueella ja joissa voi käyttää yhteistariffilippuja? Siitä tulee holjakkaa. Ei lapsia bussiin, ei matkustajia seisomapaikoille. Tai ihmiset huojuvat seisaallaan remmeillä vyötäröstä pystytankoihin kiinnitettyinä.

Enhän minä liikenneturvallisuutta vastusta, pohdinpa vain joukkoliikenteen pikku ongelmia näiden hyvää tarkoittavien ehdotusten edessä.

Sitten jäisivät kokematta sellaiset hetket kuin taannottain näin bussissa. Etuovesta nousi autoon äiti kaasupullon kokoisen kanssa. Pentu jatkoi saman tien matkaa peräseinään asti juosten. Äiti huuteli perään: "Pysäyttäkää joku se! Pysäyttäkää se!" Sitten ojentui penkistä käsi, nappasi poikaa olkapäästä ja saman tien nappula heilahti ilmaan ja päätyi penkkiin istumaan. Koko bussi huokaisi helpotuksesta.

keskiviikkona, marraskuuta 23, 2005

Yllytyshulluutta

Norjalainen baarimikko on saanut kuusi kuukautta vankeutta ja viiden vuoden alkoholin tarjoilukiellon, koska hän myi asiakkaalle 90 minuutin aikana 19 paukkua tequilaa. Asiakas vajosi koomaan ja kuoli kolmen vuorokauden kuluttua.

Oikeuden mukaan baarimikko sai tuomion "alkoholin myynnistä juopuneelle", kirjoittaa CNN. Raskauttavana asianhaarana pidettiin sitä, että baarimikko oli yllyttänyt asiakkaan juomakilpailuun ja nautti itse pelkkää vettä.

"In the court's opinion, it is hard to imagine a more serious case of excessive alcohol serving," said the ruling.

Kuulemani asiantuntijatodistaja on sitä mieltä, että tuomio olisi pitänyt tulla taposta. Baarimikko, jos kukaan, tietää alkoholin riskit.

maanantaina, marraskuuta 21, 2005

Jumalauta Kummola!

Näpit irti meidän Sorsapuistosta!

Kalervo Kummola haluaa monitoimi- ja jäähallin Sorsapuistoon vuoteen 2013 mennessä, tietää Tampereen Radio. Eikö riitä, että sillä kulttuurivammaisella on sijansa Tampere-talossa, täytyykö sen läänittää kaikki, mihin silmä yltää!
Tamperelaiset barrikadeille!




Tähänkö muka jäähalli!

sunnuntaina, marraskuuta 20, 2005

Vaitelias kirveskansa

Suomalaisten kummallinen haluttomuus kuuluttaa ongelmista tuli taas esiin, kun junaliikenne katkesi Tampereella ja sadat matkustajat joutuivat odottamaan puolitoistakin tuntia.

Asemalla ei kuulutettu, mistä oli kyse. Ihmiset tungeksivat lipunmyyntipisteillä kysymyksineen ja sana kiersi matkustajien parissa suusta suuhun. Näinhän se aina käy. Oli kyseessä pommiuhka tai tulipalo matkustajalautalla tai junarikko, henkilöstö yrittää toimia ja touhuta, mutta kenellekään ei tule mieleen, että matkustajat voisivat olla tiedon tarpeessa.

Aamulehden mukaan VR:n Länsi-Suomen alueen tiedottaja Marja Merta pahoittelee:

Ei vaikeneminen ole ollut tarkoitus. Kuulutusten saaminen on varmaan kestänyt, kun koko porukka tekee töitä vian korjaamiseksi ja korvaavan liikenteen järjestämiseksi.


Oikein ja hyvin, mutta kyllä matkustajien olisi pitänyt olla priorisoinnissa jossakin asemassa. Eivät vain ajatelleet. Olisivat vaikka panneet ne lipunmyyjät ämyrin kanssa asemahalliin, kun he kuitenkin joutuivat selittämään ihmisille yksitellen asiaa.

Tulipa mieleen muinainen Helsingin matka. Yhtäkkiä juna töyssähti todella pahasti ja sitten pysähtyi. Eikä sitten mitään tapahtunutkaan, todella pitkään aikaan. Junassa oli mm. väkeä, jolla oli jatkoyhteys suunniteltuna, ja he alkoivat hätääntyä. Sattumoisin minunkin piti vaihtaa Helsingin asemalla bussiin ja mennä kurssikeskukseen, jossa en ollut koskaan käynyt. (Lopulta junasta löytyi muita samaan paikkaan meneviä ja otimme yhteisen taksin, mutta se on toinen tarina.)

Lähdin katselemaan pitkin junaa. Päädyin tavarvaunuun, jossa juuri penkoi konduktöörin näköinen mies. Kysyin, koskahan juna lähtee taas matkaan. Mies mörisi:

"Tämä juna lähtee heti, kun löydän kirveen."

Sitten hän suoristautui kirves kourassa ja lähti päättävästi marssimaan kohti veturia.

Sittemmin tuli se kauan odotettu kuulutus: hirvi oli jäänyt veturin alle ja se piti pilkkoa palasiksi ja siirtää ennen kuin voimme jatkaa matkaa.

lauantaina, marraskuuta 19, 2005

Naismurhia

Sveitsiläistutkija Theodor Winkler on laskenut, että maailmassa on 200 miljoonaa naista vähemmän kuin väestötieteellisten laskelmien mukaan pitäisi.

Hän pitää tyttösikiöiden abortointia ja tyttölasten tappamista sukupuolensa vuoksi sekä perheväkivaltaa ja ns. kunniamurhia tosiasiassa naisten järjestelmällisenä joukkomurhana.

Winkler esitteli YK:ssa tutkimustensa tuloksia. Ne on julkaistu kirjassa "Women in an Insecure World", joka on tarkoitettu hallitusten, opettajien ja terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön.

Marvin Harris, kulttuurimaterialismin luoja, selitti monia kulttuuritapoja väestön rajoittamispyrkimysten pohjalta. Perusta on, että vähentämällä miesten määrää ei suuresti vaikuteta väkilukuun, mutta jokaisnen lisääntymisikäisen naisen poistaminen vähentää syntymien määrää. Harris huomasi mm.että erittäin sotilaallisissa kulttuureissa tyttölasten määrä on vähempi kuin syntyvyyden perusteella pitäisi, koska kaikki huomio ja paras ravinto annetaan pojille.

Kun Winklerin listaa tarkastelee Harrisin teorioiden pohjalta, siihen voi lisätä ne 700 000 naista, jotka pakotetaan prostituutioon ja joiden ikä ja lasten saantikyky tämän vuoksi vähenee (huumeet, sukupuolitaudit yms.) sekä naisten ympärileikkaus, joka aiheuttaa hedelmättömyyttä ja tappaa suuren määrän kasvuikäisiä tyttöjä. Anorektisten tyttöjen asettaminen ulkonäköihanteeksi vaikuttaa myös hedelmällisyyteen ja tappaa useita.

Olen silti hyvin tiukasti sitä mieltä, että väestön määrää voidaan ja pitää rajoittaa vähemmän tuskallisilla ja drastisilla tavoilla.

- Winklerin tutkimustuloksista kertoi YLE24, Marvin Harrisilta on suomennettu "Kulttuurien synty".

perjantaina, marraskuuta 18, 2005

Puhuu kuin pupu

Olli Rehn uskaltautui puhumaan helsinkiläisille EU-asioista tänään (18. marraskuussa). MTV näytti tapahtumasta pätkän. Kaikki kunnia Rehnille hyvästä yrityksestä, mutta ei ihmisiä pitäisi pelätä. Rehn nieleskeli, piti pitkiä taukoja sanojen välissä ja näytti yrittävän imeskellä mikrofoniaan tukea saadakseen.

Muukin Suomi on kerrankin olemassa, tilaisuuksia luvataan muuallekin. Vastaisen varalle: Olli, älä pelkää ihmisiä! Emmehän me ole niitä tuttuja meppejä ja muita poliitikkoja, mutta ihmisolentoja silti. Emme me pure.

torstaina, marraskuuta 17, 2005

Tulee kiinnostava lauantai

Ainakin Kiinassa ja ainakin presidentti Bushille. Hänellä pitäisi olla joku pr-henkilö, jolla olisi valtuudet sulloa sukkaa äänitorveen ennen kuin mitään korjaamatonta tapahtuu. Nyt hän Japanissa ennakoi suurta puhetta Kiinalle, jossa hän kehottaa Kiinaa "lisäämään kansalaistensa poliittista ja uskonnollista vapautta". Lisäksi hän ylisti Taiwania:

- Ulottamalla vapauden kaikille alueille Taiwan on antanut varakkuutta kansalleen sekä luonut vapaan ja demokraattisen kiinalaisen yhteiskunnan, Bush sanoi. Bush kehotti Kiinaa myös revalvoimaan valuuttansa ja avaamaan markkinansa Yhdysvaltain tuotteille.

Eipä tule mieleen enää mitään muuta todella raivostuttavaa asiaa, jolla Bush olisi voinut Kiinaa sysiä. Taiwan, Falun Gong (=uskonnollinen vapaus) ja poliittinen vapaus ovat Kiinalle suora kutsu vastahyökkäykseen.

Tyypillisellä tavallaan Bush esitti myös ristiriitaisuuden: hän sanoi kannattavansa "yhden Kiinan politiikkaa", jonka perusteella Taiwan on osa Kiinaa. Tämä taas kolhaisi Taiwania.

Hienosti tehty, jos tarkoitus oli lisätä yhteisymmärrystä ja luoda suotuisa ilmapiiri kauppasuhteille. Kiinalaiset ovat jo reagoineet ja ilmoittaneet, että heidän Taiwan-suhteensa ja demokratiansa eivät muille kuulu. Lauantaina Bush on Pekingissä ja asiat voidaan sanoa silmäkkäin.

Arnold Schwarzenegger on myös Kiinassa puhumassa kauppasuhteista. Hänellä voi olla parempi onni kiinalaisten kanssa, vaikka hän onkin kauppasuhteiden ohella puhumassa elokuvien piratismia vastaan. Hän on sentään saanut parivaljakokseen Jackie Chanin, joka on kiinan suosituin filmitähti. Toivottavasti Bush ei pilaa ksuhteita niin pahasti, että Arnoldinkin ponnistukset valuvat hiekkaan. Iso-Arska saattaa pelastaa pahasti potkitun selkäpuolensa, jos hän luo uusia kauppatilaisuuksia Kalifornian yrityksille

Lähteinä MTV3 Internet ja Radio86.com.

keskiviikkona, marraskuuta 16, 2005

Pureskellaan sukkaa

Timjami pureskelee vanhaa aihetta kuin sukkaa ja ulvoo hiljaa itsekseen. Työvoima ja työn tekeminen ovat kovasti tapeetilla, presidenttiehdokas Niinistökin on sitä mieltä, että työtä tekemällä taataan hyvinvointivaltio. Hurjasti taputtavat karvaisia tassujaan ajatukselle ne, jotka lama lakaisi työelämästä (ja lakaisee viikottain edelleen) ja jotka olisivat niin kovin mielellään auttaneet omaa ja maansa hyvinvointia työtä tekemällä.

Nyt kummastelevat YLE24:n ja Radiouutisten mukaan työntekijäjärjestöt. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Leif Fagernäsin kuuluttama työvoimapula teollisuudessa, missä se on "merkittävin tuotannon kasvattamisen este", saa uuden värin.

Työvoimahallinnon mukaan työtä vailla on 17 600 keskiasteen tutkinnon suorittanutta alle 25-vuotiasta nuorta. Heidän joukossaan on runsaasti kaikkein koulutetuimpien alojen taitajia kuten metalli- ja sähkötekniikan ammattilaisia.

Tähän voisi lisätä ne laman alle jääneet, jotka eivät vielä ole eläkeiässä. SAK ja STTK haluaisivat pikkuisen parempia selityksiä. Heillä on epäluuloja:

SAK:ssa arvellaan, että puheilla työvoimapulasta pyritään vaikuttamaan hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan. STTK:n työvoima- ja koulutuspoliittisen asiamiehen Ralf Sundin mukaan johtopäätökset työvoimapulasta ovat hätäisesti tehtyjä.

Toisaalta tämä auttaa yhdistämään EU:ta. Suomeen imetään halvempaa virolaista työvoimaa. Viroon palkataan ukrainalaisia. Ukraina alkaa varmaan tarvita väkeä Aasiasta. Rauhanomainen kansainvaellus etenee. Rooman valtakunta palkkasi aikoinaan barbaareja joukkoihinsa ja luovutti heille viljelymaata. Rooman valtakunta luhistui, mutta Euroopan väestö sai uutta geeniperimää. Sama toimii edelleen.

tiistaina, marraskuuta 15, 2005

Kahden tuolin välissä

Halosen tukiryhmä on nyt tehnyt ensi luokan mokan. Iltasanomien mukaan tukijoiden risteilyyn on varattu Viron lipun alla purjehtiva Tallinkin alus. Tallink-varustamo on jo boikottiuhan alainen luonnontuotteiden kylvämisestä Suomenlahteen (vaikka he yrittivät äkkiä korjata mokansa tilapäisjärjestelyllä).

SAK:n tarjoama julkinen tuki antoi ensin Niinistölle tilaisuuden hammasteluun. Nyt samainen SAK:n tuki on katoamassa tämän tökeryyden myötä.

- Jäseniltä tuli viesti, kuinka tämä voi olla mahdollista.


Merimies-Unioni on taistellut vuosikausia ulosliputtamista vastaan. Olkoon virolainen alus miten halpa tahansa, näin halpaan ei presidentinvaalien alla saa mennä. Johan sen tajuaa sokea Reettakin. Joko otetaan haukut SAK:n tuen vuoksi tai hylätään SAK:n tuki, mutta ei nyt herran tähden tehdä molempia yhtä aikaa.

maanantaina, marraskuuta 14, 2005

Nollatutkimusta

Työterveyslaitoksen, Helsingin yliopiston ja Lontoon yliopiston yhteistyönä on tehty tutkimus, jonka mukaan ei pidä tulla kipeänä töihin. Mikäs uutinen se nyt on. Ainahan se on tiedetty. Muistanpa tapauksen, jossa esimies tuli töihin, vaikka hänellä oli angiina. Kuume pamahti kattoon ja hänet vietiin ambulanssilla pois. Sen jälkeen viisi työntekijää sairastui. Siinä oli sisukkuuden saldo.

Toisaalta näitä tilanteita aiheuttaa usein työnantaja. Yhtä mittaa yritetään saada aikaan sopimuksia, joiden mukaan työterveyshoitajan lupa tai pelkkä puhelinsoitto antaa jäädä kotiin flunssan iskiessä. Läpi ei mene. Ensin kipeä hinautuu töihin aamulla ties miten korkeassa kuumeessa. Sitten hän on tekevinään töitä, jotta kaikki uskoisivat, että hän on todella sairas. Sitten hän menee työpaikkalääkäriin, jos sellainen on, tai terveyskeskukseen, ellei ole. Tässä vaiheessa hän on jo kävelemättömässä kunnossa ja levittänyt viruksia ympärilleen. Lopulta kiinni saatu lääkäri ei tyydy lähettämään "loppupäiväksi kotiin - katsotaan huomenna, miltä tuntuu", vaan kirjoittaa varmuuden vuoksi kolme päivää tai jopa viikon. Kai tässäkin jokin järki on, minulle se vain ei ole koskaan valjennut.

Se uusi tieto viimeisimmästä tutkimuksesta saatiin, että urhea työhön tulija ei vain vaaranna omaa ja muiden työtehoa ja terveyttä, vaan voi saattaa itsensä varhaiseen hautaan.

Hengitystieinfektiossa fyysinen rasitus kasvattaa sydänlihastulehduksen riskiä. Myös infarktiriski on suurempi työntekijöillä, jotka eivät pitkäaikaisista terveysongelmista huolimatta jää sairauslomalle. Näiden työntekijöiden riski saada infarkti tai kuolla sydäntautiin on kaksinkertainen verrattuna niihin, jotka jäävät sairastamaan kotiin.

Tähän voisi vielä lisätä parannuskeinoiksi saunan, viinan ja tervan. Eivät ne ainakaan tilannetta enempää pahenna.

sunnuntaina, marraskuuta 13, 2005

Tietämättömyyttä

Tietämättömyys aiheuttaa maailmassa paljon enemmän vahinkoa kuin pahuus. Useimmat pahantekijät osoittautuvat vain tietämättömiksi. Hyvä esimerkki on laivayhtiö Tallink. Sen laivat tyhjentävät viemärijätöksensä keskelle Suomenlahtea. Isoista laivoista tulee jätöstä yhtä paljon kuin kohtalaisesta kaupungista. Muut Tallinnan laivat ovat jo vuosia pumpanneet jätteensä satamassa viemäriverkkoon, muun muassa Tallinkin laivojen kanssa samaa terminaalia käyttävä Eckerö Line. Tallink vain ei, koska he eivät ole tienneet.

Tallinkin edustaja kertoo, ettei yhtiö ole ollut tietoinen pumppausmahdollisuudesta.

Ilmeisesti he eivät ole edes olleet uteliaita kysymään, mitä ihmettä naapurilaiva oikein puuhailee letkujensa kanssa. Tosin Tallink ei ole maailman ainoa tietämätön. Alkaen kävelytiellä ajavista autoilijoista ja päättyen sotia aloittaviin suurvaltoihin kyseessä on aina tietämättömyys siitä, että olisi ollut jokin sääntö, ohje tai suorastaan kielto. Tässä ei voi muuta kuin tunkea valistusta lisää. Ehkä jotakin tarttuu visaisiin kalloihin seuraavien tuhannen vuoden kuluessa.

lauantaina, marraskuuta 12, 2005

Tyrmäystippoja

Täytynee otaksua, että kuopiolaisessa yökerhossa haaskataan täydellisen hyviä tyrmäystippoja panemalla niitä kansanedustajien laseihin. Ainakin keskustan Markku Rossi vakuuttaa, että hänen nuokahtelunsa johtui tyrmäystipoista. Mistä muusta syystä kukaan nuokahtelisi yökerhossa?

Rossin nuokkuminen oli kyllä hiukan eri laatua kuin tyrmäystippojen aiheuttama tajuttomuustila.

Jonkin aikaa nuokuttuaan Rossi tokeni ja poistui omin jaloin ravintolasta. Hänen mukaansa sekin osoittaa, ettei hän ollut aidosti alkoholista sammunut, koska silloin hänestä ei olisi ollut kävelijäksi.


Kukaanhan ei koskaan ole nähnyt pöydässä nukkujan virkoavan sen verran, että on hoiperrellut tiehensä, eihän?

Olisikohan kansanedustajan kannattanut selittää eduskunnan kiireitä, joiden vuoksi uni oli jäänyt vähiin ja pienikin alkoholimäärä iski halolla päähän. Tyrmäystipat aiheuttavat koko tavalla vaikeita oireita; jos niistä olisi ollut kysymys, yökerhon pitäisi saada syyte heitteille jätöstä.

- Ne tyrmäystipat, joita Suomessa käytetään, laskevat voimakkaasti verenpainetta sillä tavalla, että korkeimmat aivotoiminnat ovat hetken pois pelistä. Silloin ihminen menee pääsääntöisesti tajuttomaksi, apulaisylilääkäri Pekka Laine Oulun yliopistosairaalan psykiatrian klinikalta kertoo.Tyrmäystippoja saanut ihminen ei jälkeenpäin muista, mitä hänelle on tapahtunut.

- Siitä jää hyvin epämääräisiä muistikuvia. Ainoastaan syvempiin aivotoimintoihin, jotka huolehtivat mm. hengityksestä, jää kauhumuistikuvia, joista on hyvin vaikea palauttaa myöhemmin mieleen, mitä ne sisältävät, Laine selvittää.


Kansanedustaja Markku Rossilla ei tunnu olleen kauhumielikuvia, ei ainakaan ennen kuin lehtikuva tuli julkisuuteen. Missä lehdessä kuva sitten lienee ollutkaan. Tällaiset jutut tulevat todella julkisiksi vasta sitten, kun selittely alkaa.

perjantaina, marraskuuta 11, 2005

Köyhät köyhtyvät

Taas on löytynyt taloustieteilijä pelottelemaan ihmisiä tasaverolla, joka olisi noin 30% tuloista. Tuntuuhan se mukavalta runsaasti ansaitsevien kannalta. Mutta miten käynee vähätuloisten?

Otetaanpa joitakin lukuja Kelan listoilta. Työttömän peruspäiväraha on 23,50€/päivä. Siitä ei verottaja paljon nykyään rokota, ehkä 10%. Vähennetään 30%, jää 15€ verran päivälle.

Kansaneläkkeen täysi määrä yksinäiselle 510,80€/kk. Tästä vähennetään 30%, jää 357€/kk. Yhtä mukaviksi menevät luvut muillakin vähäosaisilla. Onpahan mukava olla köllötellä näillä tasaverotettavilla tuloilla. Hienosti ajattelevat veroprofessoriherrat. Kansa lakki kourassa kiittää ja otsatupsuaan sipaisee.

torstaina, marraskuuta 10, 2005

Etiketit uusiksi

Hallituksemme, erityisesti Liisa Hyssälä, on hyssytellyt viinan kauhistuksesta siitä asti, kun alkoholiveroa laskettiin. Kaikenlaisia veret kylmääviä ehdotuksia on tehty asian korjaamiseksi. Nyt on sitten keksitty keino: oluen myynti kiellettäisiin klo 7-9 välillä aamulla kaupoissa ja pullojen etiketteihin painettaisiin varoituksia.

Mallihan saadaan savukepakkauksista: "Tämän pullon sisältö vaarantaa terveytesi." Miten asiaan suhtautunevat ulkolaiset kalliiden juomien valmistajat? Heidän pullonsa ja etikettinsä ovat viimeisen päälle suunniteltuja ja sitten täällä lätkittäisiin kaikkiin liimalappuja. Syntyisikö pahojakin kauppakiistoja tuotteen tärvelemisestä?

Paljonkohan ne varoitukset ovat savukerasioissa auttaneet? Mitä siihen tulee, niin monikohan pontikanjuoja parantaa tapansa, jos kaupoista ei kahteen aamutuntiin saa keppanaa?

keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

CIA:n salaiset vankilat

Juttu salaisista vankiloista on ilmeisesti totta. CIA on pyytänyt oikeusministeriötä tutkimaan, onko Washington Post -lehdelle vuodettu salaisia tietoja. Jos koko juttu olisi ankka, sitä koskevat "tiedot" eivät olisi salaisia, sanoohan sen jo järkikin.

Kuohunta asian ympärillä Yhdysvaltain kongressissa on melkoinen. Valkoisen Talon tiedotuspäällikkö sanoo:

"The leaking of classified information is a serious matter and ought to be taken seriously."

Kongressin republikaanit kannattavat tutkimusta:

Rep. Christopher Shays (R-Conn.) said investigating the source of the prison article would be acceptable, as long as Congress also investigates the secret prisons themselves.

Demokraatteja kiinnostaa vieläkin enemmän Valerie Planen juttu ja varapresidentti Cheneyn avustajan "Scooter" Libbyn pään saaminen vadille.

Kertoisivat nyt niiden vankiloiden sijainnin, niin saisi EU:kin rauhan sielulleen. Washington Post ei nimennyt maita, koska se "pelkäsi terroristien vastaiskua" kyseisiin maihin. EU haluaa puhdistaa alueensa maineen samaisten terroristien silmissä. Minusta tärkeintä olisi vääntää Yhdysvaltojen eri instanssien peukaloita, etteivät lakaisisi roskiaan toisten mattojen alle, vaan pitäisivät likaisen työnsä oman kattonsa alla.

tiistaina, marraskuuta 08, 2005

Ranskalainen ilotulitus

Ranskan mellakoiden syitä etsitään kiihkeästi. Sarkozyn mukaan asialla on "roskaväki". Toiset tarttuivat tähän ja väittivät, että mellakat johtuvat tästä epäkunnioittavasta nimittelystä. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että päiväkoteja polttavat tyypit ovat roskaväkeä, mutta se ei ole koko selitys - liekö edes osa siitä.

Eilen TV-uutisissa mainittiin pariinkin kertaan, että mellakoita johtavat huume- ja rikollisjengit. Huumejengien osuutta epäilen suuresti. Tällainen mellakointi ja poliisien vyöryminen kaduille ei mitenkään edistä huumekauppaa, vaan päin vastoin turmelee liiketoiminnan. Samoin luulisi olevan muunkin rikollisuuden laita. Hiljainen, arkinen elämä on paljon mukavampaa rikollisille. Filmissä "M - kaupunki etsii murhaajaa" rikolliset kokosivat voimansa saadakseen lapsentappajan kiinni ja siten häntä etsivät poliisit pois jaloista pyörimästä. Jengit voivat tietenkin käyttää mellakoita hyväkseen keskinäisissä valtataisteluissaan, mutta alkusyy se ei ole.

Yhteiskunnallinen protestikin voi olla kyseessä, mutta eikö silloin iskuja olisi pitänyt suunnata sinne, missä valtaa pitävät asuvat ja liikkuvat? Oman naapurin vaivalla säästämä auto ei ole sellainen kohde, jonka polttamisella maailma muutetaan paremmaksi.

Muslimifundametalistitkaan eivät tunnu olevan toiminnan lähde, vaikka hekin saattavat olla mukana sopassa. Nämä nuoret eivät ilmeisesti imaameista välitä.

Vaikuttaa siltä, että halutaan vain säpinää, poliisien juoksuttaminen antaa vallan tunnetta, ja autot palavat niin kauniisti. Auttaisiko, jos julistettaisiin, että mellakoiden loppumisen kunniaksi esikaupunkeihin tuodaan pari todella suurta rock-konserttia, kaikille ilmainen pääsy, ja iso ilotulitus homman huipuksi? Pankaa vain kiltisti ne polttopullot pois, niin saatte jotakin oikeaa katsottavaa? Vaikuttaisiko yhtään?

maanantaina, marraskuuta 07, 2005

Armageddon

Sopiva vertauskuva maailman menolle on löytynyt. Israelissa laajennettiin vankilaa Armageddonin vuorella ja löydettiin maailman vanhin kristillinen kirkko.

Kirkko löytyi läheltä Armageddonin vuorta, jolla Jumala ja Saatana käyvät Ilmestyskirjan mukaan viimeisen taistelun ennen maailmanloppua.

Tulee olemana mielenkiintoista nähdä, mitä uskonnollisesti ajattelevat henkilöt saavat tästä vastakkainasettelusta irti. Toivottavasti asiaa ei liikaa sekoita se, että vankilaa rakentaa Israel ja sinne todennäköisesti sijoitetaan runsaasti islaminuskoisia. Pidetään vain kiinni vastakkainasettelusta "nykyaikainen pahuus - muinainen uskonnollisuus".

sunnuntaina, marraskuuta 06, 2005

Arvomme me ansaitsemme

Oikeudenmukaisuustutkimuksen mukaan

Kaikkein oikeudenmukaisimpana elämäänsä pitävät suurituloiset toimihenkilöt ja johtavassa asemassa olevat.

Mikä viehättävä kuva. Siellä se kultahammasporukka hakkaa toisiaan selkään Kämpin kabinetissa ja kehuu, miten elämä sentään on oikeudenmukaista; me ansaitsemme sen kaiken! Hyvä me! Hyvä me! Hyvä me! Sitten palataan syömään beluga-kaviaaria.

Sillä välin ns. suorittava porras värjöttelee tuulipuvuissaan vesisateessa suljettavan tehtaan portilla ja heiluttelee kylttejä, joissa lukee:

Missä on oikeus tässä maassa?

Onnellisuus sentään jakautuu tasaisesti. Saman oikeudenmukaisuustutkimuksen mukaan

Ihmiset ovat suurin piirtein yhtä onnellisia riippumatta siitä, onko heillä korkeakoulututkinto tai ei.

Ehkä se johtuu siitä, että kaikenlaisia elämän hyvyyksiä, kuten vuokra-asuntoja ja hammaslääkärikäyntejä (Kanarianmatkoista puhumattakaan) ei jaeta koulutuksen mukaan, vaan korkeakoulututkinnon suorittaneita on ihan yhtä paljon nälkäpalkalla pätkätöissä kuin peruskoulunsa läpäisseitäkin. Vallan kamarit eivät kutsu ihmisiä koulutuksen, pätevyyden ja työhönsä sitoutuneisuuden mukaan, vaan... niin, milläs perusteella rahaa ja johtoasemia nyt jaetaankaan?

lauantaina, marraskuuta 05, 2005

Peukalot pois!

Amerikassa kasvaa suoraviivaisia poliitikkoja. Las Vegasin pormestari Oscar Goodman ilmoitti televisiokeskustelussa, että graffitien maalaajilta pitäisi leikata peukalo pois suorassa TV-lähetyksessä.

Goodman said the city has a beautiful highway landscaping project and "these punks come along and deface it."


Hän puuttui myös kasvatukseen: ongelmalapset pitäisi ruoskia. (Goodman ei tosin ole ainoa rääväsuinen julkinen esiintyjä Yhdysvalloissa. Sisäministeri James Watt on lausahtanut:

"We don't have to protect the environment, the Second Coming is at hand.")



Toinen panelisti kehotti Goodmania käyttämään joskus päätään muunakin kuin hattunaulana. Miksi, oi miksi meillä TV-keskustelut ovat niin kesyjä?

perjantaina, marraskuuta 04, 2005

Ei klassista, herranen aika!

Iltalehden jutun mukaan Englannissa on keksitty klassiselle musiikille uusi käyttötarkoitus:

ENGLANTILAINEN tavarataloketju Co-op ilmoittaa päässeensä eroon tiloissaan velttoilleista häirikkönuorista, joita turvamiehet joutuivat tuon tuosta hätistelemään pois. Nuoret katosivat tavarataloista heti, kun niissä alettiin soittaa Mozartin, Brahmsin ja Bachin musiikkia.


Tamperelainen Koskikeskus keksi saman jo vuosia sitten. Koskikeskuksen ja Tammerkosken välissä oli katettu tila, jossa ostoksillakävijät eivät uskaltaneet liikkua, koska paikan valloitti osin uhkaavasti käyttäytyvä nuorisojengi. Tilassa alettiin soittaa klassista musiikkia (ja melko kovaa vielä, nimim. "Alueen poikki kävellyt"). Heti tehosi.

Toisaalta väitetään lehmien lypsävän paremmin, kun niille soitetaan klassista. Onko lehmillä sitten parempi musiikkimaku kuin nuorisolla?

torstaina, marraskuuta 03, 2005

Fagernäsin huolet

Viimeiset toistakymmentä vuotta väkeä on ajettu ulos teollisuuslaitoksista. Lama iski rakennusliikkeisiin. Kokeneet ammattimiehet löysivät ja löytävät jatkuvasti itsensä tarpeettomien listalta. Nyt Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs valittaa, että näillä aloilla on vakava työvoimapula. Kummallista.

Toinen, jonka sielunelämää työttömät teollisuus- ja rakennusalojen miehet vaivaavat, on Liisa Hyssälä. Viinaan kuolevat alle 50-vuotitaat miehet ovat nimittäin niitä, jotka kokivat elämänsä menetetyksi ja sortuivat tarpeettomuuden tunteeseen. Viinan hinnan lasku ei tähän vaikuta. Pontikkaa osataan Suomessa tehdä ja pirtua myydään niille, jotka osaavat kysyä.

Hyssälä on irti todellisuudesta, mutta Fagernäs ei todellisuudessa halua suomalaisia työmiehiä takaisin. Hänen silmänsä on naulittu halvempaan virolaiseen, puolalaiseen ja ukrainalaiseen työvoimaan.

Laki vaikeuttaa ulkomaisten työntekijöiden ottamista suoraan suomalaisten yritysten palvelukseen, valittaa Fagernäs.

Menkää ja katsokaa suomalaista todellisuutta. Työmailla yleisin kieli on huono englanti. Suomalaiset ammattimiehet hukkaavat elinpäivänsä kaljakuppiloissa.

Miten laulettiinkaan kauan sitten, tiedostavalla 60-luvulla?
Istun tuolissani miettien,
kaktuskukkaani katsellen.
Istun tuolissani miettien,
maani arvoja punniten.
Mikä olikaan maa
jota minun tulisi puolustaa?
Istun tuolissani miettien,
kaktuskukkaani katsellen.

keskiviikkona, marraskuuta 02, 2005

Menneen talven lumia

Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas sanoo, että viime aikojen säät ovat pian sääntö. Talvista tulee Etelä-Suomen alueella samanlaisia kuin nyt Saksassa. Jos haluaa laulaa "On hanget korkeat, nietokset", on parasta varata joulumatka Lappiin. Enää ei kaupunkien puistoista saada samanlaisia hilpeitä hiihtokuvia kuin 50-luvulla.

Kasvihuoneilmiö tuli jäädäkseen.

tiistaina, marraskuuta 01, 2005

Susijahtia

Suomessa ollaan taas jakamassa juhlallisesti sudenkaatolupia ihan kuin se olisi oikeaa ja vakavasti otettavaa hommaa. Samanaikaisesti monet suomalaiset räiskivät kaikkea, mikä metsässä liikkuu, ja tekevät näin naurunalaiseksi viranomaiset ja koko Suomen. (Muistamme nimismiehen, joka pani pystyyn laittoman susijahdin.)

Viimeisin näyte tuli Juuasta. Metsästyskoira ajoi hirveä takaa tutkapanta kaulassa. Kun metsästäjät lähtivät koiransa perään, tutkapanta löytyi talon tunkiolta. Mies väitti ampuneensa suden. Koiran raato oli ilmeisesti noiduttu näkymättömiin.

Veljet ja sisaret, tämä saa minut sanattomaksi. Miten voi kuvata miestä, joka ampuu pihansa lähistöllä viilettänyttä eläintä tuosta vain? Ja väittää uskoneensa sen sudeksi? Tietäen (toivottavasti), että suden saa ampua vain luvn kanssa ja silloinkin vain, jos se on kotieläinten kimpussa? Johon eläinryhmään hirvet eivät ole koskaan kuuluneet - olettaen, että hirvi oli näkyvissä. Mies, jolla oli ladattu ase valmiina?

Ehkä hän oli salametsästäjä, kuuli haukun ja päätti noukkia hirven. Ampui koiran "silminnäkijätodistajana". Kuvitteli, että pannasta pääsee eroon hautaamalla sen tunkioon. En tiedä, mihin hän häivytti koiran - ja mahdollisesti hirven.

Onneksi poliisi tutkii asiaa. Toivottavasti myös metsästysseura tutkii - mieluiten epävirallisesti, on laajempi liikkumavara. Koiran omistajan tunteita en halua edes ajatella.

Mitenkähän moni metsällä kadonnut koira on kuollut tällä tavoin, vaikka sudet ovat saaneet syyn?